Poikkeuksellinen määrä ylilentoja juhlisti lippujuhlan päivää

Ilmavoimat suorittaa ylilentoja eri puolilla Suomea. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Ilmavoimat juhlisti torstaina puolustusvoimain lippujuhlan päivää harvinaisen runsaalla määrällä ylilentoja eri puolilla Suomea. Ilmassa oli yhteensä 32 Hornet-hävittäjää ja neljä Hawk-harjoituskonetta.

Määrä on poikkeuksellinen ylilentoihin, mutta Ilmavoimista kerrotaan, että suurissa harjoituksissa koneita on ilmassa enemmänkin.

– Koronavirus peruutti perinteisen ohimarssin, johon ylilennot yleensä liitetään, joten sillä oli vaikutusta toteutustapaan, kertoo Ilmavoimien tiedotuspäällikkö Joni Malkamäki.

Ylilennot suoritettiin neljän koneen osastoina. Hornet-parvia oli siis ilmassa yhteensä kahdeksan kappaletta.

Ylilentoja nähtiin muun muassa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa. Lisäksi Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks esitti erillisen lentonäytöksen Helsingin Hietaniemen alueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tirmo Blues tulee sittenkin – Kasmir, Pete Parkkonen,... Katso koko esiintyjäkattaus ja fiilistele menneitä vuosia
  2. Borealikselta 93 miljoonan euron osinko Itävaltaan – yhtiö pitää lomautuksia mahdollisina koronapandemian vuoksi
  3. Juhlavuoden hanke käynnissä – Brunberg Oy:n uudesta tehtaanmyymälästä tulee suklaanvärinen
  4. ”Abstrakti, mutta esittävä”– tältä näyttää yleisövessan seinämaalaus
  5. Itä-Uusimaa sai lähes 3 miljoonaa valtionavustusta kahteen alueelliseen sote-hankkeeseen – "Monenlaista hyötyä riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus"
  6. Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"
  7. Porvoon antamat sote-rukkaset eivät tulleet Askolalle yllätyksenä – lähipalvelujen menetys kaihersi päättäjiä
  8. Leikkipuisto purettiin – uudet suunnitelmat eivät ole lähiasukkaiden mieleen
  9. Kolumni, Tuuli Hirvilammi: Pyörä, kesän paras menopeli
  10. Läpimurto liigassa tiesi pitkää sopimusta Lahteen – raamikas pakki Alex Lindroos nauttii kovasta kesäisestä harjoittelusta
  11. Minä ja Suomenlahti: Tallenna ikimuistoinen hetki Suomenlahdelta – lähetä kuva toimitukseen ja osallistu kilpailuun
  12. OP Pukkila haluaa yhdistää voimansa Päijät-Hämeen pankkien kanssa
  13. Pelastusrengas kolmelle rannalle lahjoituksena – Muista hätätapauksessa HRAP-sääntö
  14. Maria Huntington vahvassa pituusvireessä Oulussa
  15. Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.