OECD varoittaa: Koronaviruksen toinen aalto pahentaisi taloustuhoa tuntuvasti – "Pahin talous- ja terveyskriisi sitten toisen maailmansodan"

OECD ennustaa, että koronakriisi painaa maailmantalouden kuuden prosentin laskuun tänä vuonna. Kuva Kiinan Wuhanista kesäkuun alussa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Maailman teollisuusmaiden talousjärjestö OECD varoittaa talouskatsauksessaan koronaviruksen toisesta aallosta. Jos taudin leviäminen ryöstäytyy myöhemmin tänä vuonna käsistä, pahenevat seuraukset maailmantaloudelle selvästi.

Järjestö ennustaa, että koronakriisi painaa maailmantalouden kuuden prosentin laskuun tänä vuonna. Jos toinen aalto iskee, pahenee vaikutus ja supistuminen voi nousta 7,6 prosenttiin.

Suomelle OECD ennustaa tälle vuodelle 7,9 prosentin alamäkeä, joka jyrkkenee 9,2 prosenttiin toisen aallon iskiessä. Euroalueella vaikutus pahenisi 9,5 prosentista 11,5 prosenttiin.

Katsauksessa todetaan, että koronapandemia on aiheuttanut maailmassa pahimman talous- ja terveyskriisin sitten toisen maailmansodan ja että elpyminen tulee kestämään kauan.

– Vuoden 2021 loppuun mennessä tulomenetykset nousevat suuremmiksi kuin missään rauhanajan taantumassa viime sadan vuoden aikana. Seuraamukset ihmisille, yrityksille ja hallituksille ovat hirveät, kirjoittaa pääekonomisti Laurence Boone.

OECD ennustaa, että teollisuusmaista talousvaikutus on pahin Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa, joissa koronapandemia levisi varhain ja laajasti. Näissä maissa talous supistuu tänä vuonna yli 11 prosenttia joka tapauksessa, mutta takapakki voi syventyä yli 14 prosenttiin jos toinen aalto pääsee leviämään.

Ensi vuonna talous kääntyy taas kasvuun, mutta kehitys jää selvästi hitaammaksi, jos toinen aalto iskee. Maailmantalouden kasvu olisi silloin 5,2 prosentin sijasta vain 2,8 prosenttia. Euroalueella ensi vuoden kasvu hidastuisi 6,5 prosentista 3,5 prosenttiin ja Suomessa 3,7 prosentista 2,4 prosenttiin.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa pahimmat työttömyysluvut

Toinen aalto pahentaisi myös työttömyyttä selvästi. OECD ennakoi, että Yhdysvalloissa työttömyys voi toisen iskun seurauksena yltää 16,9 prosenttiin. Britanniassa luku voi nousta 14,8 prosenttiin.

Boone totesi, että kriisin jälkeisessä palautumisessa ei ole mahdollista välttää julkisen velan kasvua. Velkarahaa tulisi käyttää tarkasti kaikkein heikoimpien tukemiseksi ja sitä pitäisi hyödyntää tukena kestävämmän talouden rakentamiseen. Hallitusten tulisi tarttua tilaisuuteen uudistaa talouksia, kilpailusääntöjä, verotusta, julkisia menoja ja sosiaaliturvaa, Boone luetteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotikonttoreista palataan työpaikoille vaihtelevasti – kaupunki palaa lähityöhön vaiheittain syyskuusta lähtien
  2. Tirmo Blues tulee sittenkin – Kasmir, Pete Parkkonen,... Katso koko esiintyjäkattaus ja fiilistele menneitä vuosia
  3. Borealikselta 93 miljoonan euron osinko Itävaltaan – yhtiö pitää lomautuksia mahdollisina koronapandemian vuoksi
  4. Tulipalo tuhosi kokonaan asuintalon piharakennuksen Paippisissa
  5. Sara Kuivisto jäi viidenneksi Sveitsin Luzernissa
  6. Taistelutahtoinen Akilles Green Team nousi esiin viimeisen etapin väsymyksessä - Leevi Kervinen kokonaiskilpailun kahdeksas
  7. Juhlavuoden hanke käynnissä – Brunberg Oy:n uudesta tehtaanmyymälästä tulee suklaanvärinen
  8. ”Abstrakti, mutta esittävä”– tältä näyttää yleisövessan seinämaalaus
  9. Itä-Uusimaa sai lähes 3 miljoonaa valtionavustusta kahteen alueelliseen sote-hankkeeseen – "Monenlaista hyötyä riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus"
  10. Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"
  11. Kolumni, Tuuli Hirvilammi: Pyörä, kesän paras menopeli
  12. Läpimurto liigassa tiesi pitkää sopimusta Lahteen – raamikas pakki Alex Lindroos nauttii kovasta kesäisestä harjoittelusta
  13. Minä ja Suomenlahti: Tallenna ikimuistoinen hetki Suomenlahdelta – lähetä kuva toimitukseen ja osallistu kilpailuun
  14. Auto lensi katolleen keskelle Jakarintietä – kuljettaja selvisi lievin vammoin
  15. Ulosajo Jakarintiellä – henkilöauto nostettiin hinausauton kyytiin

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.