Suomalaisista 40 prosenttia on jatkanut koronan vuoksi etätöissä kesäkuuhun asti

Valtaosa kyselyn vastaajista koki pystyvänsä tekemään työnsä etätyönä yhtä laadukkaasti ja tehokkaasti kuin ennen koronaepidemiaa. / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisista 40 prosenttia työskenteli edelleen touko–kesäkuun vaihteessa etätöissä koronatilanteen vuoksi, kertoo kymmenen suuren suomalaisyrityksen teettämä kysely.

Valtaosa kyselyyn vastaajista koki, että pystyy tekemään työnsä yhtä laadukkaasti ja tehokkaasti kuin ennen koronaepidemiaa. Näin arvioi kolme neljästä vastaajasta.

Vastaajista puolet ei ollut siirtynyt työskentelemään kotoaan käsin. Kymmenesosa vastaajista ei osannut ottaa väitteeseen yksiselitteisesti kantaa.

Erityisen selvästi etätöissä olivat akateemisen koulutuksen saaneet, joista kotoaan käsin työskenteli yli 60 prosenttia vastaajista. Toisessa ääripäässä olivat pelkän peruskoulutuksen varassa olevat, joista vain 10 prosenttia allekirjoitti väitteen. Etätyö oli myös sitä yleisempää mitä suuremmalla paikkakunnalla vastaaja asui. Eri ikäluokkien kesken etätyö oli hieman yleisempää varttuneemmalla väestöllä kuin kaikkein nuorimmilla työntekijöillä.

Vajaa viidennes kokee korona-arjen ahdistavaksi

Valtaosa oli myös tyytyväisiä työnantajansa toimintaan poikkeusoloissa. Runsaat 60 prosenttia vastaajista koki, että työnantaja huolehtii koronan osalta työnteon turvallisuudesta erittäin tai melko hyvin. Kyselyyn vastanneista 17 prosenttia oli kuitenkin väitteen kanssa eri mieltä, eikä noin viidennes osannut ottaa asiaan kantaa.

Vajaa puolet vastaajista kertoi kokevansa huolta vallitsevasta koronatilanteesta. Oman arkensa tilanteen vuoksi koki melko tai erittäin ahdistavaksi alle viidennes suomalaisista.

Omasta taloudellisesta lähitulevaisuudestaan kantoi huolta koronatilanteen vuoksi joka neljäs vastaaja. Suomen talouden lähitulevaisuuteen luotti vähän tai ei lainkaan kaksi kolmasosaa vastaajista.

Kantar TNS :n toteuttamassa kyselyssä oli yhteensä tuhat yli 18-vuotiasta vastaajaa. Työelämää koskeviin väitteisiin vastasi runsaat 530 ihmistä. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely tehtiin 29.5.–3.6. välisenä aikana.

Kyselyn tilasi Elisan , Fortumin , K-ryhmän , Koneen , Mehiläisen , OP-ryhmän , Terveystalon , Valion , VR :n ja VTT :n muodostama Enter 2020 -kampanja, jonka alullepanija on Elinkeinoelämän keskusliitto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.