Kiina perustaa "kansallisen turvallisuusviraston" Hongkongiin

Taannoinen luovutuslakisuunnitelma aiheutti Hongkongissa laajoja mielenosoituksia. Kuva viime vuoden kesäkuulta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiina aikoo perustaa Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston. Viraston on määrä valvoa uutta lakia, jolla tukahdutetaan opposition toimintaa kaupungissa, kertovat valtion mediat.

Laki mitätöi Hongkongin olemassa olevan lainsäädännön, jos se on ristiriidassa viraston perustamisesta säätävän lain kanssa. Kiinan kansankongressi on tällä viikolla käsitellyt luonnosta uudeksi turvallisuuslaiksi Hongkongiin, kertoi muun muassa uutistoimisto Xinhua .

Xinhuan mukaan turvallisuuslaki kriminalisoi separatismin, valtion vastaisen kumouksellisen toiminnan, terrorismin ja vehkeilyn ulkomaisten voimien kanssa, jotka voivat uhata erityishallintoalueen turvallisuutta.

Turvallisuuslakia on säädetty pikavauhtia ja ohittaen Hongkongin oman parlamentin. Kiireinen tahti on herättänyt pelkoa Hongkongissa, että edessä on samankaltainen demokratia-aktivistien kurinpalautus kuin Manner-Kiinassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.