Muhoksella roihuava 250 hehtaarin metsäpalo on saatu rajattua – sammutustyöt jatkuvat pitkään

STT

Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella syttynyt metsäpalo on saatu rajattua ja palon eteneminen on pysäytetty, palopäällikkö Petri Hintikka kertoi aikaisin aamulla STT:lle.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta maanantai-iltapäivänä, ja palo ehti lopulta levitä 250 hehtaarin laajuiselle alueelle. Maanantai-iltana Hintikka kertoi STT:lle, että palo ei levinnyt enää holtittomasti.

Sammutustyöt jatkuvat palopäällikön mukaan ainakin tiistain ajan. Sammutustöiden kestoa on kuitenkin vaikea arvioida, ja ne saattavat jatkua pidempäänkin.

Maanantai-iltana pelastuslaitokselta arvioitiin, että sankka savu saattaa häiritä Muhoksen taajamassa asuvia, mutta vaarallista savua palosta ei ollut syntynyt.

Paloalueen lähellä ei ole asutusta. Lähimmät talot ovat noin kilometrin päässä, ja Muhoksen taajamaan on muutamia kilometrejä matkaa, Hintikka kertoi maanantaina.

Palo levisi nopeasti

Liekit levisivät nopeasti tuulen lietsomana latvapaloksi asti, mikä myös vaikeutti palon rajaamista, Hintikka kertoo. Hän kuvailee, että palon etenemisnopeus oli alkuvaiheessa niin raju, että sammuttajat eivät voineet mennä aivan palorintaman eteen.

Hintikka on kertonut alueen olevan kuivaa. Hänen mukaansa maastosta osa on hiekkakangasta ja osa turvetta.

Alue on palokunnalle myös haastava, sillä se on tietöntä metsäaluetta peltojen keskellä. Haasteena on ollut myös se, ettei alueella ole ollut sammutusvettä käytössä. Vesi on täytynyt kuljettaa paikalle, mikä on hidastanut sammutusta.

Hintikan mukaan paloa oli maanantain aikana sammuttumassa 20 pelastuslaitoksen yksikköä ja noin 50 palomiestä. Lisäksi Rajavartiolaitoksen sekä Puolustusvoimien helikopterit ovat olleet sammutuksessa apuna. Apuvoimiksi pyydettiin myös lähialueen pelastuslaitoksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Polkeeko Porvoon psykiatrinen osasto huumeriippuvaisten ihmisoikeuksia? Päihdehuollon asiantuntijat ja potilaat arvostelevat klinikan toimia
  2. Mitä ihmettä? Hevonen jäätelöllä Vanhassa Porvoossa – suomenhevonen Karvas pitää appelsiinisorbetista
  3. Punaisesta bussista saa ostaa höyryäviä lihiksiä – Sari Syrjäkarin kahvilaunelma sai pyörät alleen
  4. Tanska taipui finaalissa – Hollanti otti historiansa ensimmäisen naisten jalkapallon EM-kullan
  5. Panttiarpajaisilla autettiin 24 vähävaraista porvoolaisperhettä – pullonpalautusautomaatilla voit auttaa nappia painamalla
  6. Saara Lång, kolumni: Kylien kaupunki Loviisa
  7. Mustikkaämpäreitä voi alkaa kaivella esiin – sadosta tulossa keskinkertainen tai hieman tavanomaista parempi
  8. Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti – vuorokaudessa yli 65 000 uutta tartuntaa
  9. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  10. Tämä kesä vietetään kotimaassa – matkasuunnitelmat ovat nyt maltillisia
  11. Yhteishenki pitää porukassa mukana - Namikan seniorit lentopalloilevat innokkaasti ympäri vuoden
  12. Mervi Kovero pettyi tangofinaalin tulokseen – "Mutta minkäs tälle voi"
  13. Uniikki unelma – Jokirannan porvoolaisvalmisteinen mysteeripaatti on ainoa laatuaan Suomessa
  14. Taas yksi koronaton päivä Porvoossa
  15. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.