Republikaanit aikoo valita presidenttiehdokkaansa ilman mediaa – puoluekokous suljetaan lehdistöltä koronan vuoksi

Republikaanien on määrä nimetä istuva presidentti Donald Trump virallisesti presidenttiehdokkaaksi kokoontumisessaan Pohjois-Carolinassa elokuun lopulla. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa republikaanipuolue aikoo nimetä presidenttiehdokkaansa puoluekokouksessa, josta media suljetaan ulkopuolelle. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN .

Republikaanien mukaan sulun syynä ovat koronaviruspandemiasta johtuvat rajoitusmääräykset. Puolueen on määrä nimetä istuva presidentti Donald Trump virallisesti ehdolle kokoontumisessaan Pohjois-Carolinan Charlottessa 21–.24. elokuuta.

Nimeämiskokoukset ovat yleensä mediaspektaakkeleita. Nyt tärkeä äänestys aiotaan puolueen mukaan livestriimata.

CNN:n mukaan päätös rajoittaa median osallistumista olisi toteutuessaan ennenkuulumaton Yhdysvaltojen modernissa poliittisessa historiassa.

Republikaanit on jo merkittävästi pienentänyt puoluekokoustaan, sillä koronavirus leviää edelleen maassa kiivaasti. Viime päivinä uusia tartuntoja on todettu vuorokaudessa noin 60 000.

Puolueen mukaan se noudattaa kokouksessaan Pohjois-Carolinan demokraattikuvernöörin määräämiä rajoituksia, uutiskanava kertoo. Päätös median ulossulkemisesta saattaa vielä muuttua.

Yhdysvalloissa on määrä pitää presidentinvaalit marraskuun alussa. Demokraattien tuleva ehdokas on ex-varapresidentti Joe Biden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.