Kaupunkipyörät jäivät telineisiin

Kaupunkipyörät jäivät Porvoossa vähälle käytölle ensimmäisenä viikonloppuna. Kaakau Oy

toimitus

Porvoon uudet kaupunkipyörät kiiltelivät kauniisti pyörätelineissä viikonvaihteessa. Ainakaan ensimmäisenä viikonloppuna ne eivät olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta käytössä. Totta kai kaupunkipyörät ovat uusi palvelumuoto, joten kaikki eivät niistä vielä tiedä. Toisaalta turistikausi on vilkkaimmillaan, joten nyt niiden pitäisi olla ajossa.

Porvoon alueella on yhteensä 60 kaupunkipyörää, joita on sijoitettuna 21 pyöräasemalle. Pyörän voi puhelinpalvelun avulla lunastaa itselleen käyttöön ja palauttaa sitten mille tahansa pyöräasemalle.

Vartin pyöräily maksaa asiakkaalle euron. Viidellä eurolla pyörän saa käyttöönsä neljäksi tunniksi ja 12 eurolla koko päiväksi.

Yhden viikonlopun jälkeen on turha tehdä vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kesän jälkeen voi ruotia eri näkökulmia.

Onko etäisyydet Porvoossa sellaisia, että pyörille on tilausta? Mihin turisti pyörällä mieluiten suuntaa? Vanhan Porvoon mukulakivet tuskin houkuttelevat pyöräilemään. Tai onko pyörien käyttöön tarvittava äppi sittenkin koko järjestelmän pullonkaula?

Muualla maailmassa äppi toimii hyvin, joten luulisi sen toimivan Porvoossakin.

Kesän mittaan pyöriä oppivat käyttämään porvoolaisetkin.

On varsin kätevää tulla bussilla Porvooseen ja polkea kaupunkipyörällä vaikkapa Tervajärvelle uimaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.