Mielipide: Kiitos kaupunginhallitukselle!

Sari Glad, Gammelbacka

Senioreiden puistojumppa käynnistyi maanantaina (22.6.) myös Kokonniemen kentällä. Sen mahdollisti erityisesti kaupunginhallitus, joka otti viime viikon kokouksessaan ripeästi esille vetoomuksemme jumpan puolesta ja päätti samalla yksimielisesti sen toteutuksesta myös tällä kentällä.

Kiitos myös lautakunnan, joka vei asian päätökseen, ja niinpä saimme ”mummojumpan” alkavaksi läntiselläkin puolella kaupunkia heti juhannuksen jälkeen, samaan aikaan Suiston kentän kanssa.

Liki 40 osallistujaa pääsi vetreyttämään jäseniään pitkän karanteenin ja vähiksi käyneen liikunnan jälkeen seniorijumppia vetävän Irenen loistavassa ohjauksessa.

Viranhaltiapäätöksessä mainitulla heikommalla laadulla viitattiin ilmeisesti pieniin ämyreihin, ohjaajan näkyvyyteen ja äänen kuuluvuuteen, ja jos jostakin isommat laitteet olisivat saatavilla, ainakin ohjaajan äänen kuuluvuutta voisi parantaa. Mutta hyvä näinkin.

Vaikkei kaupungin viestintä pysynyt ihan mukana kaupunginhallituksen vauhdissa, väkeä oli alkajaisiksi hyvä määrä, ja turvavälit syntyivät luonnostaan.

Jumppa jatkuu joka maanantai kello 10 elokuun lopulle saakka, joten vielä ehtii mukaan ja kannattaa lähteä liikkumaan, jokainen oman kuntonsa mukaan. Syksyyn mennessä aletaan olla ihan priimakunnossa ja voidaan siirtyä (toivottavasti) sisäliikuntalajeihin.

Hyvää kesää ja kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana edistämässä tätä tärkeää asiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.