Pääkirjoitus: Hampaita kiristellen Jokikadulla – Nollasummapeli on huonoa liikennepolitiikkaa

Jokikadulle jäävät parkkiruudut, mutta ajorata kapenee suosituspyöräkaistojen vuoksi. Monet porvoolaisyrittäjät vastustavat kokeilua. Arkisto / Marita Itävuori

Porvoon itäinen rantapromenadi ja Jokikatu isojen siltojen välissä on kaupungin kesäinen kohtaamispaikka. Siellä käyvät niin paikalliset kuin turistitkin jäätelöllä, syömässä tai jopa tuopillisella tai kahdella.

Hienoina kesäpäivinä rantapromenadilla kävelee paljon kaikennäköisiä ja -kokoisia seurueita, jolloin polkupyörällä eteneminen menee väistelyksi ja mutkitteluksi.

Viime kesänä kaupunki päätti kokeilla ohjata polkupyöräliikenteen moottoriajoneuvojen sekaan Jokikadulle. Ohjaus on tehty liikennemerkein ja osa pyöräilijöistä noudattaa sitä, osa ei.

Tänä kesänä Jokikadulle aiotaan kokeilla suosituspyöräkaistoja. Hanke ei miellytä paikallisia yrittäjiä, koska jokirannassa autoilun pelätään hankaloituvan ja vievän asiakkaita.

Suosituspyöräkaistan ideana on, että pyöräliikenteelle on oma merkitty reittinsä ja autoilijoiden käytössä oleva rata on niin kapea, ettei siinä mahdu kohtaamaan. Toki kohdatessa autot saavat käyttää pyöräkaistojen tilaa.

Kokeilu on kokeilu, ei siinä mitään, mutta sen hyötyjä on vaikea nähdä.

Jokikadulle mahtuu nykyisellään mainiosti ajamaan pyörällä liikennesääntöjä noudattaen. Autoilijat osaavat kyllä ohittaa tarvittaessa ajoradalla pyöräilevän henkilön, kuten heidän täytyy tehdä vaikkapa Linnankoskenkadulla tai Lukiokadullakin.

Uuden tieliikennelain hengen mukaista on fiksu väistäminen ja tilanteiden ennakointi.

Jokirannassa sekä autojen että moottoripyörien nopeudet ovat valmiiksi alhaiset, siellä kruisaillaan eikä kiihdytellä. Polkupyörät ja erityyppiset sähköpyörät mahtuvat mainiosti sekaan – katuhan on jo nykyisellään vähän pihakadun henkinen.

Rantapromenadi on puolestaan kuin tori, siellä jäädään paikalleen rupattelemaan ja maksimivauhti on kävelyvauhti.

Suosituspyöräkaistan tyyppinen tilan ottaminen moottoriajoneuvoilta vie ajatukset nollasummapeliin – minä häviän, kun tuo voittaa. Tilaa annetaan hampaita kiristellen.

Tämä on huonoa politiikkaa ja liikennesuunnittelua. Liikenteessä useimmat ovat vuorollaan eri rooleissa autoilijoina, pyöräilijöinä tai jalankulkijoina. Ilmasto- ja kunnonkohotusperusteet toki puoltavat kaupunkipyöräilyä, mutta ei se kepillä lähde kasvuun.

Porvoossa pitäisi päästä eroon autoilun ja pyöräilyn vastakkainasettelusta, kaikki liikennemuodot mahtuvat kyllä mainiosti kaupunkikeskustaan rinnakkain.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.