Pääkirjoitus: Tapahtumakesä alkaa varovaisesti

Postimäen kesäteatteri aloittaa näytöksensä ensi viikonloppuna. Kuva vuodentakaisesta näytelmästä, jossa loistivat muun muassa Kim Gustafsson ja Jeanette Sarström. Arkisto / Samu Karvala

Koronaviruspandemian keväällä pysäyttämä Suomi on avautunut viime viikkoina vauhdilla.

Kesähelteillä väki liikkuu jo lähes normaaliin tapaan rannoilla ja terasseilla, mutta hengen ja kulttuurin nälkään tarjonta on ollut vielä vähäistä.

Ensimmäisinä avautuneissa taidenäyttelyissä ja museoissa turvaväleistä on toki helpompi pitää kiinni kuin konserteissa tai kesäteattereissa.

Bio Rexin valkokankaiden yli kolmen kuukauden paussi päättyi eilen, Loviisassa elokuviin pääsi jo hiukan aikaisemmin.

Avantin Suvisoitto korvattiin kekseliäästi torstaisella yhden päivän Pikku-Suvisoitolla. Se oli orkesterilta hieno kädenojennus yli 30-vuotiselle yhteistyökumppani Porvoolle.

Porvoon kesäteattereista ensimmäisenä katsomot avaa Postimäen kesäteatteri, joka tulkitsee klassikon Arsenikkia ja vanhoja pitsejä ruotsiksi.

Ensi viikon sunnuntain ensi-ilta ja yhdeksän muutakin esitystä ovat jo täyteenvarattuja, joten teatteria on kaivattu.

Useimmat seudun kesäteatterit päätyivät perumaan kesän esityskautensa. Päätös oli ymmärrettävä, riski isojen satsausten menosta hukkaan oli koronakevään näkökulmasta suuri.

Heinäkuussa tapahtumakalenteri on jäämässä ohueksi, mutta elokuun alkupuolelle on jo suunnitteilla kesätapahtumia kuten Porvoon päivät.

Kommentoi