Mielipide: Laatupiikittelyä

Vesa Koskivuo

Aamukahvit olivat loiskahtaa hämmästyksestä Uusimaan kuudennelle sivulle lukiessani Heidi Lehtisen mollauskirjoituksen Aino Piikin pakinoista. Ihmeellistä, miten erilaisin silmin asiat voi nähdä.

Allekirjoittaneelle Aino Piikin tarinat ovat viikon kohokohta paikallisaviisissamme. Ne ovat hauskoja, joskus viiltävän teräviä, ja ennen kaikkea väkevästi elämänmakuisia.

Viime aikoina olen tosin hieman huolissani laittanut niissä merkille vakavoitumiskehitystä, ikään kuin Aino olisi valmistamassa itseään johonkin merkittävään elämänmuutokseen. Kenties olen väärässä, mutta peukkua joka tapauksessa kaikelle, millä pieni ihminen uskaltaa elämänsä kurssia säätää. Useimmat eivät siihen pysty.

Heidi Lehtiselle antaisin pakinoiden lukuohjeeksi, että katso kokonaisuutta, älä yhtä tekstiä tai yhtä lausetta. Ainon tapauksessa kokonaisuus on pitkä ja vaikuttava.

En tiedä, kauanko hän on pakinoillaan Uusimaata värittänyt, mutta niiden määrä ja laatu ansaitsisivat varjo-Runeberg-palkinnon, vähintään.

Heidi, jos joku teksti tai sen yksityiskohta ei satu sinua miellyttämään, älä ota henkilökohtaisesti. Ymmärrä, että taiteilijoilla on voimakas tietoisuus, se heiluttelee heidän mielialaansa, ja näkyy heidän luomuksissaan. Ja Ainohan on taiteilija, arkielämäntaiteilija, siveltimenään sanat – ja elämä itse.

Heidin kirjoitus ansaitsee pienen plussan siitä, että hän teki sen reilusti omalla nimellään, yleensähän tämän tyyppiset tuotokset lingotaan puskista. Mutta hänen Ainolle antamansa muuttovinkki sinne, missä ruoho on vihreämpää, oli myötähäpeää herättävän mauton, suorastaan junttimainen.

Heidille itselleen voisi antaa vinkiksi jättää lukematta sellaiset tekstit, mitkä saattavat aiheuttaa hänessä myrtsiä mieltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu