Sanna Kurki, kolumni: Matkalla jossain päin Suomea

Pidän matkailusta, vaikka en sitä kovin paljon harrastakaan. Minusta on mukava katsella kauniita maisemia, olivat ne sitten järviä, kallioita, hyvin hoidettua metsää tai laajoja viljavainioita latomerineen.

Naamakirjassa on yksi äärettömän hyvä puoli, sen avulla voi päästä nojatuolimatkalle upeisiin maisemiin, hauskoihin paikkoihin ja samalla saattaa onnistua myös sivistämään itseään. On meinaan mahtavaa seurata Facebook-kaverien tai Instagram-seurattavien kuvakertomuksia omilta matkoiltaan.

Siinä herää usein ajatus, että tuonne voisi mennä itsekin käymään. Sillä harvoinhan kuvat antavat täysin samaa tunnelmaa kuin paikan päällä fyysisesti. Varsinkaan, jos paikkaan liittyy myös vaikkapa veden solisevaa ääntä tai kukkien huumaavaa tuoksua. No, videokuva voi sentään äänen tallentaa ja välittää, mutta tuoksua ei sekään.

Nyt, kun pandemiarajoituksia on jo osittain purettu, on taas mahdollista reissata kotimaassa. Mikäs sen parempaa kuin pitää matkailurahat pyörittämässä Suomen taloutta ja tutustua koti-Suomeen syvemmin. Moni onkin kysellyt eri medioissa vinkkejä siitä, minne kannattaisi nokka suunnata.

Minä suuntaan mieluusti paikkakunnille, joilta edellä kertomieni maisemien lisäksi löytyy vaikkapa Facebookista tuttuja kavereita, jotka ovat kertoneet kunnastaan positiiviseen sävyyn. Jos sosiaalisen median tuuteista lykkää pelkkää negaatiota, ei se oikein houkuta paikkaan tutustumaankaan.

Mitä sitten omasta kunnasta voisi kertoa, millä houkutella tänne matkailijoita? Hiidenkirnualue, lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta maisemaa Porvoonjoen varressa, komeita kartanoita sekä Kotiseutumuseo ja Johannes Linnankosken syntymäkoti. Löytyy maauimala, kotieläinpiha ja Askola-areena. Ostoksia voi tehdä monissa yrityksissä ja kylien kesätoreilla. Mutta puuttuuko täältä jotain? Mikä houkuttelisi tai mitä tarvittaisiin näiden lisäksi?

Mitä omasta kunnasta voisi kertoa, millä houkutella matkailijoita?

Onko majoituskapasiteettia riittävästi? Entä ravitsemuspalveluita. Voisiko Porvoonjokea hyödyntää enemmän? Olisiko merkitty luontopolku tarpeen? Entäpä löytyisikö tarvetta paikallisten tuotteiden yhteismyymälälle?

Mitä sinä kehuisit kotikunnastasi ja mitä mielestäsi siellä pitäisi vielä kehittää matkailumielessä?

Kirjoittaja on satunnainen matkailija – borta bra, men hemma bäst. Hän on myös Askolan valtuuston puheenjohtaja (kesk).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.