Mielipide: Uusi yrittäjyys luo uutta työtä

Anssi Kujala, Suomen Uusyrityskeskukset, Susanna Kallama

Koronakriisin myötä Marinin hallituksen keskeiset tavoitteet: työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin ja 60 000 uuden työpaikan luominen vuoden 2023 loppuun mennessä, ovat nousseet entistäkin tärkeimmiksi, mutta myös haasteellisimmiksi. Päätöksiä oikealle uralle pääsemiseksi on pakko syntyä jo syksyn budjettiriihessä.

Eri kokoisten yritysten merkitys työpaikkojen luomisessa ja säilyttämisessä koronakriisinkin jälkeen tunnustetaan Suomessa hyvin.

Julkisessa keskustelussa ei kuitenkaan ole pohdittu riittävästi uusien, perustettavien yritysten merkitystä työllisyydelle, vaikka tutkimusten mukaan sitä kautta syntyy vuosittain merkittävästi työpaikkoja ja yrittäjyys nähdään yhä houkuttelevampana vaihtoehtona työllistyä.

Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019 -tutkimuksen mukaan 58 prosenttia nuorista haluaisi kokeilla yritystoimintaa jossain työuransa vaiheessa. Osuus on huikea ja nuorten yrittäjyysintoa pitää nyt vaalia ehkä enemmän kuin koskaan. Lisäksi jopa 88 prosenttia on sitä mieltä, että työn pitää vastata omia arvoja. Juuri tähän yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden.

Yrittäjyydessä ei ole kyse pakosta. Sekä Nuorisobarometrin että Tilastokeskuksen Itsensätyöllistäjät-tutkimuksen mukaan Suomessa ylivoimaiselle enemmistölle yrittäjyys on itse valittua.

Uutta yrittäjyyttä ei tarvita vain uusien työpaikkojen luomiseen vaan myös vanhojen säilyttämiseen. Vuoden 2018 Valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan 50 000 yritystä etsii jatkajaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Suurimmaksi haasteeksi ikääntyvät yrittäjät kokevat jatkajan eli uuden yrittäjän löytymisen. Monella toimialalla toimivan yrityksen ostaminen on turvallisempaa kuin uuden perustaminen.

Suomen Uusyrityskeskus-verkosto palvelee vuosittain noin 15 000 yrittäjyyttä uravaihtoehtona pohtivaa. Heistä puolet perustaa välittömästi yrityksen, osa jää vielä pohtimaan. Lisäksi osa päätyy toteuttamaan liikeideaansa erilaisten kevytyrittäjyyspalveluiden kautta.

Uusyrityskeskusten perusajatus on edistää kestävän yrittäjyyden syntymistä. Kaikki yrittäjyyttä suunnittelevat saavat maksutonta ja puolueetonta apua ja sparrausta yrittäjyyteen. Uusyrityskeskusten neuvonnassa yrittäjyyttä pohditaan aina yrittäjyyttä suunnittelevan henkilön näkökulmasta. Tavoitteena ei ole synnyttää mahdollisimman paljon yrityksiä, vaan kestäviä ja kannattavia yrityksiä.

Aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n tekemän vaikuttavuustutkimuksen mukaan näihin uusyrityskeskuksien neuvomiin yrityksiin syntyy työtä perustamishetkellä keskimäärin 1,3 henkilötyövuotta. Tämä tarkoittaa 10 000 työpaikkaa. Viiden vuoden päästä perustamisesta henkilötyövuosien määrä on kaksinkertaistunut.

Uusyrityskeskuksien toiminta on siis merkityksellisestä. Oivallus ei toki ole ihan uusi – se ymmärrettiin nimenomaan 1990-luvun laman aikana: uudet yritykset synnyttävät uusia työpaikkoja.

Tuolloin yritykset näkivät, että uusyrittäjyyttä synnyttävän toiminnan tukeminen on yrityksille luonteva tapa kantaa yhteiskuntavastuuta sekä edistää Suomen kasvua ja hyvinvointia.

Tällä hetkellä Suomessa on 30 Uusyrityskeskusta, joiden toiminta-alue kattaa 80 prosenttia väestöstä. Päävastuun rahoituksesta kantavat kunnat ja alueen yrittäjät. Nyt jos koskaan – koronakriisin myötä – yhteiskunnan pitäisi herätä luomaan uutta työtä uusien yritysten kautta.

Uusyrityskeskus-verkoston kautta perustetuista yrityksistä viiden vuoden jälkeen on toiminnassa yli 80 prosenttia. Kaikista perustetuista yrityksistä tuo luku on alle 50 prosenttia. Ero on niin suuri, että puolueettomalla avulla voi todeta olevan merkittävä vaikutus yrityksen alkutaipaleella. Siksi hallituksen kannattaa vakavasti pohtia, miten se voi osana työllisyyspäätöksiä edesauttaa Uusyrityskeskus-toiminnan vahvistumista ja laajenemista kattamaan kaikki Suomen kunnat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.