Kanssakäyminen on tärkeä osa kansalaisopiston toimintaa

Kansalaisopiston rehtori Pertti Jääskä muistuttaa, miten opistoon tullaan oppimisen lisäksi sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi. Ulla Mether

Pertti Jääskä, rehtori, Porvoo

Sari Glad toi 19.8. Uusimaassa julkaistussa kirjoituksessaan varsin kiitettävästi esiin sen problematiikan, jonka kanssa kaikki Suomen kansalaisopistot tällä hetkellä painivat. Selvennän vastauksessani muutamaa seikkaa. Syy siihen, että opisto muutti entiset Ikis-kurssit päiväkursseiksi, oli se, että halusimme korostaa, että niin periaatteessa kuin käytännössä kaikki opiston kurssit ovat avoimia kaikille iästä riippumatta. Eli näille kursseille kuten muillekin kursseille voivat osallistua kaikki ne, joiden aikatauluun päiväkurssi sopii.

Opetusjärjestelyjen osalta noudatamme kulloinkin voimassa olevia määräyksiä esimerkiksi turvavälien ja käsidesien osalta. Tästä on lisätietoa 14.8. julkaistussa kansalaisopiston tiedotteessa, joka on nähtävillä myös opiston kotisivuilla. Jokaisen osallistujan omassa harkinnassa on, haluaako tulla kurssille käyttäen lisäksi esimerkiksi kasvomaskia.

Allasjumpat päätettiin kesäkuussa ottaa mukaan opinto-ohjelmaan. Tämä päätös tehtiin yhteistyössä Omenamäen palvelukeskuksen kanssa. Tuolloin sovittiin, että asiaan palataan elokuun alussa, kun tiedetään, mikä on tilanne. Näiden osalta päätettiin viikko sitten, että allasjumpat siirretään ensi vuoden alkuun. Tämä tieto on päivitetty kyseisten kurssien ilmoittautumistietoihin.

Näillä näkymin näyttää siltä, että tulevaisuudessa verkkokurssien määrä lisääntyy. Aivan kaikkien kurssien osalta verkkokurssia ei kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa mutkattomasti. Lähinnä kyse on kursseista, joissa vaaditaan erityisiä työvälineitä, kuten puu- ja metallityöt ja kankaankudonta.

Opinto-ohjelmassa on tieto siitä, että mikäli toiminta viime kevään tapaan kokonaan pysähtyy, osa kursseista siirtyy etäopetukseen. Helpoimmin tämä onnistuu kielten ja liikunnan opetuksen osalta. Kurssimaksun maksua olemme joustavoittaneet niin, että viimeinen maksupäivä on elokuun sijasta syyskuun loppu. Tämä päivämäärä näkyy kurssilaiselle tulevassa laskussa.

Lopuksi totean, että 36 vuotta opistotoimintaa tehneenä ja kokeneena yksi hyvin tärkeä syy, miksi opiskelijat tulevat opistoon, on oppimisen ohella sosiaalinen kanssakäyminen. Kaikenikäiset ihmiset haluavat tavata kasvokkain muita ihmisiä ja vaihtaa ajatuksiaan. Etäyhteys ei koskaan kokonaan korvaa tätä asiaa.

Parempia aikoja toivotellen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu