Outi Lankia, kolumni: Elämää 10 kilometrin säteellä

Onko 10 kilometrin matka Porvoon keskustasta vähän vai paljon? Jos kuuntelen kaupunkikehitystä, se on paljon. Kun katson Helsinkiin pendelöivän silmin, 10 km on lyhyt matka. Pienen koululaisen kannalta se on pitkä matka. Kun vertaan etäisyyttä harvaan asuttuun Suomeen, 10 km etäisyys on vähän. Kun kuuntelen mielipiteitä Porvoon riittävän tiiviistä yhdyskuntarakenteesta, niin monen paikallisen virkamiehen mielestä 10 km on liikaa. Kun kysyn itseltäni, niin 10-15 km säteinen ympyrä Porvoon keskustasta on mitä parhainta kasvualuetta myös ympäristönäkökulmien kannalta.

Kuusi vuotta sitten valmistui kylärakenneohjelma ja vieläkään ei ole saatu Ilolan muutamien tonttien kaavoitusta maaliin tai edes kunnolla aloitettua. Ilolan asemakaavaan ei ole ollut intressiä tulevinakaan vuosina, vaikka päätös alakoulun säilymisestäkin on tammikuussa tehty. Kaupunkikehitys on kokonaisuus ja kaavoituksen tulee tukea olemassa olevien koulujen ja päiväkotien ympäristöjä. On resurssien tuhlausta, jos niillä alueilla, joissa on sivistyspalveluita ei mahdollisteta asumiseen lisääntymistä.

Monet kunnat markkinoivat väljempää asumista, mutta Porvoossa kaikki paukut oltaisiin laittamassa massiiviseen kerrostalorakentamiseen parin kilsan säteelle keskustasta. Onko siinä järkeä? Kerrostalo- ja pientaloasuminen eivät ole toisiaan korvaavia vaan toisiaan täydentäviä. Länsi-Haikkoo vetää puoleensa ja on rakentunut nopeasti, vaikka keskustaan on lähes 7 kilometriä matkaa. Kun etätyö lisääntyy myös tulevaisuudessa, vaikuttaa se elinympäristön valintoihin. Moni haluaa tilaa ympärilleen niin sisällä kuin ulkona.

Porvoolla on kaikki valtit käsissään. Olisiko syytä pikaisesti laajentaa Porvoon parin kilometrin kaupunkikehitysympyrää 10-15 kilometriin? Oltaisiin edelleen lähellä kaupungin keskustaa ja monipuolisia palveluita, mutta samalla mahdollisuudet ja vaihtoehdot moninkertaistuvat. Asuinpaikka on valinta, tarjotaan siihen Porvoossa ihailtavan paljon vaihtoehtoja.

Kirjoittaja on porvoolainen kaupunginvaltuutettu (kesk.) ja kaupunginhallituksen jäsen

Kaavoituksen tulee tukea koulujen ja päiväkotien ympäristöjä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.