Mielipidekirjoitus: Porvoon kulttuuriaarteet ansaitsevat pysyvän näyttelyn

Olemme valtuustoaloitteessa esittäneet, että kaupunki niin pian kuin mahdollista etsii sopivan näyttelytilan ja suunnittele pysyvää näyttelyä taideteoksille, kirjoittajat linjaavat. Outi Paappanen

Bodil Lund, Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Mikaela Nylander, Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Porvoo on tunnettu kulttuurikaupunki ja moni taiteilija on asunut ja toiminut täällä. Iloksemme myös tänä päivänä Porvoossa asuu monta aktiivista taiteilijaa.

Porvoon kaupungin omistuksesta löytyy laaja kokoelma arvokasta taidetta ja maalauksia. Asukkaille näiden taideteosten näkeminen ja kokeminen olisi suuri ilo. Tänä päivänä moni arvokas taideteos seisoo pakattuna jossain. Ne taulut, jotka ovat esillä, löytyvät eri paikoista ja useimmat eivät ole suuren yleisön ulottuvilla.

Olemme valtuustoaloitteessa esittäneet, että kaupunki niin pian kuin mahdollista etsii sopivan näyttelytilan ja suunnittele pysyvää näyttelyä taideteoksille. Pysyvästä näyttelystä olisi suuri ilo porvoolaisille ja se olisi myös valttikortti matkailijoita ajatellen.

Jo vuonna 2015 kaupungille jätettiin kansalaisaloite samasta asiasta ja tämä aloite keräsi yli 1 600 nimeä. Kaupunki on myös selvittänyt mahdollisuuksia perustaa uusi taide- ja luontokeskus.

Emme aloitteessamme esitä jotain tiettyä tilaa, koska toivomme kaupungin pikaisesti selvittävän mitkä olemassa olevista tiloista soveltuisivat tähän tarkoitukseen.

Olemme myös sitä mieltä, että pysyvä näyttely meidän kulttuuriaarteillemme olisi oiva lahja porvoolaisille, kun vietämme Porvoon kaupungin 675-vuotis juhlaa vuonna 2021.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.