Mielipidekirjoitus: Onko Porvoo menettämässä oman identiteettinsä?

Viimeiset vuosikymmenet ovat alkaneet murentaa Porvoon omaleimaisuutta väärään suuntaan ja yhä kiihtyvällä vauhdilla, kirjoittaja pohtii. Laura Heino

Merja Herranen, museonjohtaja emerita, Porvoo

Porvoolla on ollut kaksi vahvaa identiteetin tekijää jo vuosisatojen ajan; omaleimainen fyysinen rakennuskanta sekä historian vahvasti leimaama henkinen ilmapiiri ovat muovanneet kaupunkimme sellaiseksi mikä siitä on tullut ja antaneet sille kaikkien tuntemat tunnusmerkistöt.

Mutta viimeiset vuosikymmenet ovat alkaneet murentaa Porvoon omaleimaisuutta väärään suuntaan ja yhä kiihtyvällä vauhdilla. Etenkin ympäristöä ja rakennuskantaa uhkaavat muutokset tuntuvat vievän kaupunkiamme tusinatavaraksi useimpien suomalaisten kaupunkien joukkoon.

Jos otamme tarkasteltaviksi pari esimerkkiä miljööstä. Porvoota lännestä lähestyttäessä on suunnitelmissa ns. Puistoväylän varteen ja ympäristöön monikerroksisten rakennusten rivistö, joka ohjaa osan suunnitellusta väylästä kohti nykyistä toria. Tosin torien alkuperäinen merkitys, kaupankäynti, on saamassa turhan vaatimattoman osan Porvoossa. Mannerheiminkadun sillalta suoraan itään mentäessä kaupungin yläpään näkymää aiotaan muokata uusien ja nykyiseen maisemaan soveltumattomien rakennusmassojen avulla. Alueen uusien talojen korkeussuhteet ovat pahasti ristiriidassa nykyisen, sopusuhtaisesti nousevan maiseman kanssa. Huomioitava on, että nyt Mannerheiminkadun länsi- ja itäpään väliin jää kaupungin keskusta, jonka jo on annettu rapistua, ehkäpä juuri uudenlaisen rakennuskannan luomista varten.

Tämän ohella toisen pääväylämme Aleksanterinkadun ns. yläpään alueelle on suunniteltu aivan uusi rakennusryppäistö; tarkoituksena lienee purkaa paikalla olevat nykyiset talot? Siellä tarvitaan nyt runsaasti malttia ja uudelleen harkintaa.

Uusi suunniteltu talotyyppi on jokaisessa uudessa maisemassa samanlainen, jota Mika Varpio osuvasti nimittää laatikoksi. Sitä voitaisiin kutsua myös palikaksi, sillä mikään ei riko tai elävöitä näiden rakennusten monotoonista standardia.

Missään ei mietitä uusien rakennus- ja miljöösuunnitelmien hintaa, mutta kun on kyseessä kulttuurin ja taiteen symboli, taidemuseo, alkavat laskukoneet surista. Kaupungin fyysistä ja henkistä omaisuutta, jonka merkitys ja arvo on monessa suhteessa mitattavissa monenlaisin hyödyin ja myös tuotoksin; tuskin taiteen ja kulttuurin merkitystä voidaan sivuuttaa esimerkiksi taidekasvatuksen näkökannalta. Porvoon taidekokoelmat ovat merkittävät, laajat ja monipuoliset, mutta ovat edelleenkin siellä sun täällä ilman omaa taloa, mitä voidaan pitää melkoisena häpeänä.

Kaupungin päättäjistä Bodil Lund ja Mikaela Nylander puolustivat jokin aika sitten taidemuseoajatusta, mutta on muistettava, että se vaatii asianmukaisesti perustettuna aivan omat kriteerinsä ja fasiliteettinsa. Itse tilasta alkaen sen tulee palvella monimuotoista taiteen esittelyä, riittäviä ja asiallisia näyttely- ja varastotiloja – myös teosten vaatimien kosteus-, ilmastointi- ja hygieniaolosuhteiden kannalta - , konservointitiloja ja -laitteistoa, näyttelyiden tarvitsemia teosten esittelyvälineistöä, myös kansainvälisten näyttelyiden lainaamista varten. Taiteen kentällä nimenomaan kansainvälisyys on ensiarvoisen tärkeä sektori.

Vaikka kaupungilla on hienot vanhemman taiteen kokoelmat myös nykytaiteen ja uusien tekijäsukupolvien panosta vaaditaan elinvoimaisen porvoolaisen taidetoiminnan ylläpitämiseksi ja jatkamiseksi. Ja kaupungissa toimivien nykytaiteilijoiden määrä ja laatu ja niiden kautta jokaisella taiteen genrellä on vahva edustus, myös kansainvälisesti mitattuna.

Toivottavasti tulevaisuudessa voimme olla edelleenkin ylpeitä Porvoon omasta identiteetistä, sen säilymisestä ja näkymisestä vahvana. Kaikki riippuu kuitenkin meistä ja niistä päätöksistä, joita teemme.

Kommentoi