Mielipidekirjoitus: Lasten- ja ihmisoikeudet lähes sivuutettiin Haavisto-jupakassa

Kirjoittaja näkee Haavisto-jupakan ajan hukkana ja arvottomana poliittisena näytelmänä, jonka tarkoituksena oli ihmisten mielten manipulointi ja äänten kalastelu populismin ja narratiivin keinoin. Elena Liseytseva

Puolueisiin sitoutumaton, Kalevi Laakko, Porvoo

Jupakka käynnistyi keväällä 2020 Al-Hol internointileirin humanitaarisen kriisin vuoksi, kun alettiin miettiä siellä olevien suomalaisten noin 30 lapsen ja kymmenen äidin palauttamista Suomeen. (Isis- taistelijoiden perheenjäseniä, joiden ei itse tiedetä osallistuneen väkivaltaisuuksiin). Leiriä hallinnoivien Kurdien taholta toivottiin länsimaiden noutavan leiriltä kansalaisensa perhekunnittain, ja niin ettei lapsia eroteta äideistään.

Sodittu on iät ajat, eikä loppua näy. Perinteisesti sotia käynnistivät hallitsijat, jotka halusivat laajentaa valtakuntiaan toisten kansakuntien alueille vallatakseen näiden rikkaudet ja voidakseen alistaa yhä enemmän ihmisiä valtikkansa alle. Siis rosvoretkiä. Sittemmin on alettu sotia enemmän vieraan aatteen torjumiseksi tai muiden pakottamiseksi omaan poliittiseen aatteeseen tai uskonnolliseen vakaumukseen. ISIS-järjestön osalta lienee kyse molemmista. Islamistimaiden ja länsikulttuurien epäluuloilla ja vihanpidolla on vuosisatojen perinne. Tilaisuuden ISIS-järjestön synnylle antoi Irakin ja Syyrian sodat ja vapaan tilan islam kalifaatti haaveelle loi Saddam Husseinin vallasta syökseminen ja Irakin hallinnon ja infrastruktuurin tuhoamiset.

Lieneekö oppositiopuolueiden 10 edustajan ollut tarkoitus vai heille onnistunut sattuma, että poliisin esitutkinta rajautui koskemaan vain ulkoministeri Haaviston aietta vaihtaa naisten ja lasten palautuksia vastustava virkamies yhteistyökykyisempään? Tämä kuitenkin rajasi asiasta keskustelun kokonaisuuden sijaan vain yhteen yksityiskohtaan henkilön tehtävästä toiseen siirtoon ja tapahtuiko se lainmukaisesti? Toki kaikkia kuultuja asiantuntijoita rajaus ei hämännyt. Niinpä he, jotka huomioivat asiakokonaisuuden olivat myötämielisiä Haaviston toimille. Nyttemmin jotkut mediat ovat todenneet myös, että kyse on aatteiltaan harhautuneista ihmisistä, joiden palautus yhteiskunnan jäseniksi vaatii muutakin kuin vankeutta. Pahin uhka syntyneekin syrjäyttämällä heidät yhteiskunnasta.

Yhteiskunta on epäonnistunut, jos sen jäsenet eivät kykene olemaan rakentavasti eri mieltä ja keskustelemaan vaihtoehdoista jakautumatta. Tämä ”Trumpin malli” kasvata kannatusta kansaa hajottamalla näkyy valitettavasti hiipineen myös Suomeen. Kuitenkin yhtenäinen kansa, lait ja niiden noudattaminen ovat turvallisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan ydinasioita ja lasten- ja ihmisoikeudet ovat laeista tärkeimpiä. Siksi näen tämän Haavisto-jupakan ajan hukkana ja arvottomana poliittisena näytelmänä, jonka tarkoituksena oli ihmisten mielten manipulointi ja äänten kalastelu populismin (kansan kosiskelun) ja narratiivin (tosiasioita, valhetta ja fiktiota sekoittaen) keinoin.

Asian käsittelyssä kansainvälisen lasten- ja ihmisoikeus lainsäädännön huomiotta jättäminen johti siihen, että väärin menetelmin toiminut, mutta lakien noudattamista virkamieheltä edellyttänyt ministeri sai moitteet ja moraalisen tuomion, mutta noutamista vastaan hangoitellut virkamies sai jatkaa tehtävässään ja että Al-Hol palautus asioiden järjestelyyn perustettiin uusi erityisedustajan tehtävä.

”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan” kertoo Suomen lakikirjan johdantona edelleen oleva Olaus Petrin (s.1493 k.1552) tuomarin ohje. Tälle olisi käyttöä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut