Saara Lång, kolumni: Merkinnät kalenterissa

Vuoden vaihtuessa tulee väistämättä kerranneeksi, mitä tulikaan tehtyä. En osaa sanoa, mikä inspiroi niitä ihmisiä, jotka käyttävät vain sähköistä kalenteria, mutta minulle vanhan vuoden kalenterin vaihtaminen uuteen on se rituaali, mikä pistää miettimään.

”Mitä olet saanut aikaiseksi, nyt kun olet vanha? Täytitkö kunnianhimosi, vai teitkö mitä käskettiin? Vai teetkö tänäkin vuonna sitä samaa mitä ennenkin? Surrako pitäisi, vai kääntyä pois ja hymähtää?" (Run of the Mill, 1974, Halford, Downing, Tipton).

Oliko mennyt vuosi hyvä vai huono? Parempi vai huonompi kuin edelliset? Miksi? Toteutuivatko tavoitteet, toiveet, horoskoopit? Entä tuleva vuosi? Pitäisikö tehdä jotain lupauksia, asettaa uusia tavoitteita, tai mikä vaikeinta, luopua jostakin? Voiko kohtaloaan ylipäänsä muokata?

Kova tahto vie läpi harmaan kiven. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. If you really want it, you got it. Ei muuta kuin listaat tavoitteet mielessäsi ja täytät kalenterin merkinnöillä, joita pitkin kipuat niitä kohti.

Vaan missä kulkee se raja, milloin koko elämä muuttuu suorittamiseksi? Mitä tapahtui hetkessä elämiselle? Intuitiolle, spontaanisuudelle? Taivaan linnulle, joka ei kylvä eikä korjaa? Yhä useammin tuntuu, että on aivan liian vaikeaa vaihtaa näiden kahden olotilan, tehokkaan ja ehkä stressaantuneenkin suorittajan, ja hetkessä elävän ja elämästä nauttivan olennon välillä. Jos kerran lomalle lähtiessäkin rentoutumiseen menee vähintään pari päivää, niin miten voisi kuvitella, että siinä onnistuisi jokaisen työpäivän päätteeksi? Varsinkaan, jos kalenteri on vapaa-ajan osaltakin täytetty vielä muilla suorituksilla ja tehtävillä.

Nykymaailman vaatimukset eivät juurikaan salli elämäntaiteilijan asennetta, ei työelämässä eikä vapaa-ajan harrastuksissa. Harvassa työssä on mahdollisuus ottaa aikaa tehdä se niin, että voi tehdä sitä nautiskellen, käyttää luovuuttaan ja kekseliäisyyttään, ilmaista itseään. Tee työtäs laulellen…? Surullisinta on, kun huomaa, että on painanut kaasua niin pitkään, että ei enää pysty tai edes uskalla yrittää rentoutua, saati antaa itselleen lupaa avautua ja kohdata toista ihmistä silmästä silmään, antautua.

Missä kulkee raja, milloin koko elämä muuttuu suorittamiseksi?

Nirvana tarkoittaa kai sitä, kun ei ole mitään, mitä tavoitella. Mutta tarkoittaako se sitä, että on saavuttanut kaiken, vai että lakkaa tavoittelemasta…? Epätäydellisen, levottoman sielun kalenteri tuntuu joka tapauksessa täyttyvän aina jo heti vuodenvaihteessa. Se yksi hyvä puoli koronapandemiassa on ollut, että osa kalenterimerkinnöistä on sen takia jäänyt kokonaan pois!

Kirjoittaja on Loviisan kaupunginvaltuutettu (sit).

Kommentoi