Mika Laurila, kolumni: 2021 - uuden huomaamisen huomen?

Linnamäen pulkkamäki. Valkoinen vanha Porvoo ja punaisia poskia. Puutuneita varpaita mutta syviä hymyjä.

Miten turvalliselta tuntuikaan, kun epävarmuuden keskellä sai olla kiitollinen 0°C:ssa faasiaan vaihtavasta H2O:sta?

Samalla luonto näytti meille jälleen oman paikkamme. Murtumia kipsattiin paljon. Maailma on totuuden näytelmä, jossa lavasteet ovat pääosissa ja ihminen pelkkä kuiskaaja.

Toki kaikkensa on ihminen tehnyt noustakseen partaalle tähdeksi.

Aiemmin uskoteltiin, että kaikki selviää. Nyt luotetaan, että kaikki selviävät ehjin nahoin, kuivin jaloin. Eliniänodote kasvaa. Luku- ja uimataitoa, rokotteita ja rock-otteita, jääkaappeja ja kameroita on enemmän kuin koskaan.

Ei kelpaa, että on televisio. Täytyy olla 75 tuumaa ja kolme suoratoistopalvelua. Ei riitä, että osaa uida. Täytyy päästä uimaan kylpylään ja turkoosiin mereen.

Ylös tallasivat niin satasen Sorelit kuin ahtaat lenkkarit.

Selät, jotka rakensivat hyvinvoinnista parhaanvoinnin, saavat yhä laadukkaampaa hoitoa. Usein katveeseen jäävät arjen jättiläiset – kuten hoitajat. Atlakset, jotka luottamuksen taivaanpallon harteillaan kantavat.

Emme me enää elä puhteesta, emme pelkästä palvelusta. Me kasvamme viihteestä. Maapallo ei ole enää rintamamiestalomme. Maasta on tullut olohuone.

Joskus ostettiin markkasatasilla Leviksen farkkuja. Nyt nuori saattaa käyttää Supremen huppariin 1 300 euroa ja kysyy välitunnilla: ”Paljon sun outfit maksaa?” Ei väliä kankaalla, ei värillä. Kunhan on kallista.

Viereisessä keinussa istuu keinumatta lapsi, päällään iso-isosiskolta saatu takki. Tähtisadetikku poltti uutena vuotena -17 reiän hihaan ja fuskaava takalokari – silloin kun pyörä vielä oli ehjä – heitti selkämykseen kuraa. Tämän lapsen unelma on päästä joskus uimahalliin.

Saa katsoa tulevaan ja saa oppia menneestä. Mutta 2021 soisi jokaisen näkevän myös ympärilleen. Huomata.

Linnamäellä lumi oli myöten kaikille ja painovoima veti jokaista alas kuin leikkiin kyllästymätön isovanhempi. Ylös tallasivat niin satasen Sorelit kuin ahtaat lenkkarit. Alas tulivat niin uusi Stiga kuin vitosen liukuri, jolla tuulitakkisisarukset vuorotellen alas kiisivät.

Kohtaaminen oli yhteinen. Se on huomaamisen alku.

Kirjoittaja on porvoolainen opettaja ja yrittäjä.

Kommentoi