Pääkirjoitus: Koulut on nostettu kaiken edelle

Reilu vuosi sitten valmistunut Strömborgska skolan maksoi noin 22 miljoonaa euroa. Arkisto / Inka Töyrylä

Nykylasten vanhemmat ovat käyneet koulunsa 1980–90-lukujen Suomessa. Tuohon aikaan koulunkäynti oli velvollisuus, eikä kukaan puhunut mitään peruskoulujen viihtyisyydestä.

Takavuosien peruskoulut täyttivät perustehtävänsä, lasten peruskoulutuksen. Sen jälkeen oli valinnan aika: lukioon, ammattikouluun, työelämään tai syrjäytymään, kuka nyt mihinkin.

Tänä päivänä vallitsee outo käsitys siitä, että koulujen pitäisi jotenkin täyttää lasten unelmia. Peruskouluihin on luotu arkkitehtonisia viihtymissaarekkeita ja kymmenvuotiaat selailevat tablettejaan säkkituoleissa.

Porvoossa Albert Edelfeltin koulu ja Strömborgska skolan ovat hinnaltaan kalleimpia taloja, joita 2000-luvulla on rakennettu. Koulut on nostettu kaiken muun edelle.

Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Jalonen (sd.) totesi Uusimaassa, että kaupungin tulisi hyödyntää rakennettua koulutilaa mahdollisimman tehokkaasti.

Vaatimus ei kuulosta kohtuuttomalta, mutta osa poliitikoista tuntuu pitävän tätä hyökkäyksenä lapsia vastaan.

Niin kauan kuin koulurakennukset maksetaan kaikkien kaupunkilaisten verovaroista ja otetaan vielä lainaa päälle, olisi oikeus ja kohtuus, että kalliit koulutilat olisivat mahdollisimman hyvin käytössä. Porvoo voisi onnistua tässä nykyistä paremmin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.