Vaalikynä: Olemmeko kadottamassa Porvoon?

On nurinkurista, että samaan aikaan kun Vanhan Porvoon arvo vihdoin oivallettiin 1970-luvulla, empirekaupunkia alettiin modernisoida ”rankalla kädellä”, kirjoittaja hämmästelee. Outi Paappanen

Mika Varpio, Maisema-arkkitehti, Kaupunkikehityslautakunnan jäsen (Vihreät, sit.), Porvoo

Suomen toiseksi vanhin kaupunki, jonka historialliset juuret ulottuvat 1300-luvulle, on moneen kertaan uudistunut, mutta sen historialliset juuret, kerrostumat ja omaleimaisuus ovat edelleen näkyvissä. Kaupunkivanhus on kuitenkin isojen haasteen edessä. Onko 675-vuotias Porvoo jäämässä modernin kaupunkikehityksen jalkoihin ja kadottamassa oman, ainutlaatuisen identiteettinsä?

On nurinkurista, että samaan aikaan kun Vanhan Porvoon arvo vihdoin oivallettiin 1970-luvulla, empirekaupunkia alettiin modernisoida ”rankalla kädellä”. Silloin tehtiin kaupunkirakenteeseen suuria muutoksia mm. jokirannassa ja torin ympärillä. Joukko vanhoja puutaloja Jokikadulla sai tehdä tilaa moderneille luomuksille. Samoihin aikoihin hävisi Kauppatorin reunalta Seurahuone, yksi Suomen kauneimmista ravintola-hotelleista ja tilalle pystytettiin nykyinen Seurahovi, jonka arkkitehtuuri ei häikäise. Toinen iso menetys oli holvikaari-ikkunoiden koristama tiilinen Porvoon panimorakennus, joka toimi torin kulmalla yli 100 vuotta. Se korvautui nykyisellä Nimbuksen korttelilla 1970-luvun puolessa välissä. Nyt tämän korttelin uusimista pohditaan jälleen, alle 50 vuotta edellisen kortteliuudistuksen jälkeen. Joutuu väkisinkin pohtimaan, onko korttelin seuraava elinkaari 25 vuoden mittainen? Vaikka nykyään kykenemme rakentamaan nopeammin ja tehokkaammin, tuntuu kuin rakennusten elinkaari olisi lyhentynyt merkittävästi. Rakennuksen elinkaareen vaikuttaa teknisten seikkojen lisäksi myös rakennuksen käytettävyys, muunnettavuus ja arkkitehtuurin ajallinen kestävyys.

Etenkin viimeksi mainitun kanssa kannattaa olla tarkkana.

Meidän ei kannata uudistaa kaupunkia vain uudistamisen ilosta tai siitä syystä, että joku rakennusyhtiö on keksinyt itselleen helpon rahasammon.

Jokaisen uuden rakennuksen kohdalla tulisi pohtia sen vaikutusta kokonaisuuteen ja kaupungin imagoon. Muuten Porvoon tunne ja ilme pikkuhiljaa näivettyvät uusien rakennusten vallatessa kaikki mahdolliset ja mahdottomat rakennuspaikat.

Kauhistelemme nykyään monia 1970-luvulla tehtyjä uudistuksia, mutta olemme sokeita tämän päivän kehitykselle? Emmekö nytkin ole ”uudistamassa” kaupunkia yhtä suurella innolla kuin 70-luvulla.

Tulevatko seuraavat sukupolvet ihmettelemään ja harmittelemaan nyt tehtäviä päätöksiä? Pala palalta, kortteli korttelilta, uudet rakennukset jättävät vanhat rakennukset varjoonsa ja muuttavat kaupunkikuvaa peruuttamattomasti. Häviääkö Porvoon hahmo mitäänsanomattomien ja persoonattomien betonikolossien taakse.

Muualla porvoolainen kuulee usein: ”Ai, sinä asut siinä hienossa historiallisessa kaupungissa”. Tämä on arvokas asia, jota tulee vaalia.

Kreivi Louis Sparren palopuhe herätti porvoolaiset 130 vuotta sitten ja pelasti Vanhan Porvoon joutumasta ruutukaavan alle. Löytyykö kaupungin nykyisistä tai tulevista päättäjistä kreivi Sparren vertaisia ympäristön puolustajia, jotka ymmärtävät kaupungin historian ja rakennetun ympäristön arvon? Löytyykö kaupungista Porvoon hengen ylläpitäjiä ja arvostajia? Löytyykö kaupungista riittävästi tahtoa pitää kiinni Porvoon ehdottomasti tärkeimmästä resurssista, joka on kaupungin omaleimaisuus?

Ihmisen kokoisen kaupungin puolesta!

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.