Lukijalta: Unelmien kotikaupunki Porvoo – ainakin töhrijöille

Kaupunki tai sen poliittiset päättäjät eivät ole sotkuisesta kaupungista huolimatta asialla vaivanneet päätään, kirjoittaja sanoo. Outi Paappanen

Matti Raatikainen, Porvoo

Porvoon facebook-ryhmissä ja lehdissä (mm. Uusimaa 30.3.) on viime kuukausien aikana keskusteltu runsaasti julkisen ja yksityisen omaisuuden töhrimisestä.

Töhrityt rakennukset, liikennemerkit, sillat, aidat, liikuntahallit, puistojen penkit ja kuntoilulaitteet, valaisinpylväät, sähkökaapit, roskikset ja turistiopasteet eivät todellakaan lisää asukkaiden viihtyvyyttä tai kaupungin vetovoimaa, puhutaanpa sitten matkailijoista, yrityksistä tai vaikkapa tänne muuttoa suunnittelevista lapsiperheistä. Porvoo muistuttaa enenevästi isompien kaupunkien ongelmalähiöitä.

Mikäli tuhannet maalisotkut, isot ja pienemmät, poistettaisiin alan yrityksen toimesta, kustannukset nousisivat hinta-arvioiden mukaan satoihin tuhansiin euroihin. Hinnan maksaisivat veronmaksajat.

Joku voi vähätellä ongelmaa ja pitää rikosten tekoa normaalina nuorison käyttäytymisenä, mutta epäilenpä että suurin osa meistä viidestäkymmenestätuhannesta asuisi mieluummin kaupungissa joka ei muistuttaisi surkeaa ongelmalähiötä.

En rupea tässä tarkemmin siteeraamaan aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Joka tapauksessa julkisen kaupunkitilan töhrimisen on katsottu aiheuttavan muun muassa asukkaiden viihtyvyyden ja turvallisuudentunteen heikentymistä, asuntojen arvon laskua ja vakuutusmaksujen ja verojen nousua. Se, että töhrijöiden ”käsialan” perusteella muutaman pikkurikollisen jengi voi tehdä vuosikausia rikoksiaan kenenkään välittämättä tai niihin puuttumatta saa tuntumaan siltä, että yhteisö on menettänyt vallan näille pikkurosvoille ja alue on luisumassa alamäkeä asuinalueiden viihtyvyys- ja turvallisuusasteikolla. Tutkimus on myös osoittanut, että pikkurikosten tehtailu josta ei joudu vastuuseen, saattaa toimia porttina vakavampaan rikollisuuteen.

Kaupunki tai sen poliittiset päättäjät eivät ole asialla vaivanneet päätään. Ehdotankin harkittavaksi seuraavia toimia kaupungin saamiseksi taas asuttavaan kuntoon: töhryjen tarkka rekisteröiminen ja valokuvaaminen; rikosilmoitusten teko korvausvaatimuksineen sekä kaupungin että yksityisten toimesta; tallentavien valvontakameroiden asennus; poliisin uuden Rapido-ryhmän hyödyntäminen tutkinnassa ja tekijöiden paljastamisessa sekä kunnon vihjepalkkion maksu tekijän/tekijöiden kiinnijäämiseen johtavista tiedoista. Rangaistus vahingonteosta on yleensä sakko, mutta tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin euroihin nouseva korvausvaatimus saa tuotteliaat töhrijät (tai näiden vanhemmat) miettimään kahdesti muiden omaisuuden tärvelemisen hohdokkuutta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut