Lukijalta | ”Tässä kasvoi kerran puu” – Kokonniemen kärjestä kaadetut puut surettavat

Metsä muistaa menneisyytensä, puut jättävät jälkensä vuosirenkaina runkoonsa. Vain ihminen unohtaa mistä on tullut, minne on matkalla ja miksi?

Eräänä päivänä en enää kuullut kuusien kuiskintaa Kokonniemen kärjessä, vain palokärki etsi itkien kadonnutta pesäänsä. Poissa oli lähes koskematon metsä, jossa jokainen kuusi ystäväpuu, jonka suojassa sai levätä, hakea varjoa auringonpaahteella ja jonka oksien alla lapsemme pienenä nukkuivat päiväuniaan kesäisin.

Monena aamuna olin istunut rannalla kuusien katveessa kuvaten luonnon heräämistä ja lintujen pesänrakentamista kuusien suojaan.

”Tässä kasvoi kerran puu”. Nyt ei enää kuuset kutsu luokseen oravia, palokärkiä, toukkia eikä harakoiden ääni kantaudu puiden latvustoissa. Katastrofiin tarvitaan vain päivä, pari.

Mennyttä ei saa enää takaisin. Hyvä kasvaa hitaasti, siihen tarvitaan satojen vuosien matka. Hitaasti, hiljaa, vahvaksi, ylvääksi kuin kuuset Kokonniemen kärjessä.

Paljaat kivet rinteessä kertovat tästä ajasta, vain kova, vahva ja eloton saa jäädä paikoilleen. Vanha, hauras ja säröinen pinta ei enää kelpaa keskellemme. Emme halua nähdä sitä, mitä eniten pelkäämme, vanhuutta, viisautta ja menneisyyttämme. ”Tässä kasvoi kerran puu” -sen kyltin voimme jättää jälkeemme lapsillemme.

Syvästi surien ja luonnolta anteeksi pyytäen,

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut