Ann-Sofie Silvennoinen, kolumni: Äitienpäivä merkitsee kesän alkua

Koronavuoden jälkeen tuntuu erityisen hyvältä, että saamme taas juhlia äitienpäivää. Minulle äitienpäivä merkitsee kesän alkua, valkovuokkoja ja äitienpäiväkortteja. Meidänkin perheessämme on aina ollut tapana poimia äideille valkovuokkoja äitienpäivänä.

Monille äideille kulunut vuosi on ollut raskas eri syistä. Emme ole voineet tavata iäkkäitä äitejä yhtä usein kuin olisimme halunneet ja toivoneet. Meistä äideistäkin lapsiin kohdistuvat rajoitukset, etäopetus ja rajoitetut mahdollisuudet harrastaa ja tavata ystäviä ovat voineet tuntua vaikeilta.

Vuosi on koetellut etä-äitejä, äitejä, joiden lapset ovat olleet karanteenissa, yksinäisiä äitejä, äitejä, jotka kaipaavat omia äitejään ja kärsivät riittämättömyyden tunteesta. Toisaalta varmaan monet äidit ovat nauttineet siitä, että saavat olla enemmän kotona.

Tänä vuonna voimme juhlia äitienpäivää hieman valoisammissa tunnelmissa kuin vuosi sitten, jolloin olimme vasta ehtineet tutustua tuntemattomaan epidemiaan ja meillä oli paljon kysymyksiä, joihin ei ollut vastauksia.

Menneen vuoden aikana olemme oppineet paljon epidemiasta ja myös toisistamme. Haluan kiittää kaikesta palautteesta, jota olemme saaneet kuluneen vuoden aikana. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta, kehitysehdotuksia, mutta myös kritiikkiä. Kaikki palaute on meille arvokasta.

Suomi on selviytynyt koronasta hyvin ja Porvoo erinomaisesti olosuhteisiin nähden. Vain yhden ainoan kuukauden aikana, maaliskuussa 2021, on altistuneiden määrä ylittänyt sadan Porvoossa.

Aion itsekin taas poimia valkovuokkoja omalle äidilleni.

Rokotukset edistyvät hienosti, ja porvoolaiset ovat käyneet kiitettävästi rokotuksissa. Edessä on toipumisvaihe – yhteiskunta on nostettava takaisin jaloilleen. On tuettava niitä, jotka tarvitsevat apua, luotava uskoa ja toivoa, purettava jonoja ja huolehdittava tekemättömistä töistä. Tämä tulee vaatimaan paljon työtä ja voimia, mutta on tärkeää, että pystymme taas tarjoamaan kaikille turvallisemman arjen.

Tänään on kuitenkin aika juhlia kaikkia ihania äitejä keskellä kevään vihreyttä. Aion itsekin taas poimia valkovuokkoja omalle äidilleni.

Kirjoittaja on Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja

Kommentoi