Vaalikynä: Ajatuksia huoltovarmuudesta, jäänne sota- ja pula-ajalta

Olisiko niitä oikeastikin niin paljon nopeasti irrotettavissa kuin olisi tarve? Miten mahtaakaan olla, viimeinen vuosi ei nosta luottoa huoltovarmuuttamme kohtaan, kirjoittaja pohtii. Outi Paappanen

Agrologi, Tero Kettu, Perussuomalainen ehdokas Askolasta

Suomen valtiolla on ainutlaatuinen laitos, jäänne itsenäisyyden alkuajoilta, sotien ja pula ajan ilmentymänä. Luotiinkin pian sisällissodan jälkeen (1924), ihmisten ja kansakunnan turvaksi materiaalilaitos, työnimellä sotatarvikelaitos.

Nämä rauhan ajan vuosikymmenet sen materiaalia kierrätettiin vaihtelevasti.

Tavallaan jokainen suomalainen on nykyisinkin nähnyt tämän koulumaailmassa. Kansakoulussa oli jo syysloma, silloin puhuttiin perunnanostolomasta. Kaikki pääsivät auttamaan sadonkorjuussa, vaikka maalaisserkkuja. Nykyisin tämä vain syysloma, mutta ennen vanhaan kouluun vietiin syyslomalta esimerkiksi omenia ja puolukoita. Tällä oli yhteys koulun ruokahuoltoon, sekin on huoltovarmuutta.

Itselläni ensimmäiset tuntuvat kokemukset (tai paremmin maistuvat) huoltovarmuudesta ovatkin varusmies ajalta, silloin 1990-91 Korialla ollessa oltiin paitsi valtion viljavaraston katveessa harjoiteltiin sen ilmapuolustusta. Silloin sattuikin olemaan nautasika säilykkeiden kierrätysaika.

Se alkoi tympimään, ominaismaku ei ollut lähelläkään nykypäivän säilykkeitä. Sitä oli hernerokassa, risotossa, lihakeitossa ja ihan kaikessa jota voit kuvitella armeijan ruokalistalla olevan, siis korvaamassa lihaa.

Seuraavan kerran tuli huoltovarmuus esiin kertausharjoituksissa 2001, maidontuottajana olisin ollut kriisiajan huoltovarmuusjoukoissa. Niinpä kertausharjoitus oli yhden päivän excursio Haapajärven kallion sisällä oleviin varastoihin, ja tositilanteessa työhön pantavaa ”pommitehtaaseen”.

No tuli 2020 ja saimme meillekin covid-19 Corona viruksen, vastoin valtionhallinnon vakuuttelua. Se on jossain Aasiassa, tuskin tulee meille. Presidentti esitti korona nyrkkiä, ketterää kevennettyä erillisorganisaatiota. Yhteisymmärryksessä kuitenkin todettiin Suomen olevan poikkeus oloissa. Juuri silloin alkoi myös keskustelu kasvomaskeista, onko niistä hyötyä? Mitä kerromme kansalle? Löytyykö niitä sairaanhoitopiireille huoltovarmuuskeskukselta?

No eipä löytynyt, tapahtui ne surullisen kuuluisat maskikaupat. Siinä petettiin niin Tiina Jylhä kun valtiokin, mutta mikä pahinta, myös jouduttiin väittämään kansalle ettei niistä olisi mitään hyötyä. Kun ei kehdattu sanoa että varastoissa oli vain parin päivän tarve. Kuulemma nekin olivat vanhentuneita, joten käyttökelvottomia (miten voi maski vanhentua?). Sai lähteä huoltovarmuuskeskuksen johtoryhmästä ihmisiä, johtoon pikamääräyksellä siirtyi yksi pääministerin erityisavustajista. Sittemmin vakinaistettiin hänenkin pesti.

Huoltovarmuus näkyi elämässäni jälleen 2021 huhtikuussa, ystäväni käy välillä entisessä kotimaassaan etelänaapurissa. Tiukat vaatimukset maahanpääsylle, hän työskentelee onneksi maidontuotanto tilalla. Ei ongelmia, pääsee kulkemaan koska on osa huoltovarmuutta. Jälleen tämä muinaismuistolta kuulostava huoltovarmuus näkyi arjessani.

En usko että tämäkään asia on viimeistä kertaa lehtien palstoilla, sillä valtaosahan huoltovarmuuskeskuksen materiaalista on varastoituna sopimuksilla yksityisten yritysten varastoihin. Kuten siemenviljaa ja polttoaineita. Olisiko niitä oikeastikin niin paljon nopeasti irrotettavissa kuin olisi tarve? Miten mahtaakaan olla, viimeinen vuosi ei nosta luottoa.

Kommentoi