Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mika Laurila, kolumni: Pelkääkö joku sinuakin?

Ari-Pekka Liukkonen ui keväällä EM-kultaa mutta jäi Tokion olympialaisissa alkueriin. Ongelma oli tuttu: jo Lontoon ja Rion kisoissa stressi ja ahdistus laukaisivat flunssan. Nyt hän pelkäsi sitä etukäteen.

USA:n Simone Biles vetäytyi telinevoimistelun joukkuekilpailusta ja neliottelusta. Hän puhui avoimesti paineista ja epävarmuustilasta.

208-senttinen Liukkonen ja 142-senttinen Biles taistelivat itseään vastaan uskaltaakseen kisaamaan. Liukkosen sanoin: ”Mieli ja hermosto kävivät omaa vääntöään.”

Jo Mikael Agricola käytti sanaa urho kuvaamaan sankaria. Myöhemmin tästä kehittyi murteisiin urheilla-verbi – tarkoittaen uhkarohkeaa toimintaa. 1800-luvun lopulla kehitettiin suomalaista vastinetta ruotsinkieliselle idrott-sanalle. Silloin syntyi urheilu.

Uhkarohkeilu ei ole kaukana nykyisenkään urheilun sielusta. Ja kun ulkoinen paine kasvaa, uhkarohkeilu muuttuu mentaaliseksi. Vastustaja psyykkaa, valmentaja piiskaa, yleisö fanaattisesti villiintyy tai dramaattisesti pettyy.

Biles kilpaili lopulta puomilla ja saavutti pronssia. Riossa saldo oli neljä kultaa mutta tuntui, että tämä pronssi pesi kirkkaasti aiemmat mitalit. Rohkea ei ole se, joka ei pelkää. Rohkea on se, joka tekee vaikka pelkää.

Kun ulkoinen paine kasvaa, uhkarohkeilu muuttuu mentaaliseksi.

Kun tänä päivänä pyritään stereotyypittelyn sijaan vapauttamaan ainutlaatuisuus, on meidän hyväksyttävä, että yksilöllisiä ovat myös pelot. Kammot ja fobiat. Itse kenties juttelet iloisesti vieraalle, mutta naapurin Korpelalle saattaa olla olympiafinaalin tasoinen suoritus painaa bussissa stop-nappia ja ajautua katseiden kohteeksi. Hän katsoo nyrkissään olevaa lompakkoa ja pudistaa päätään, kun kassa kysyy S-korttia. Hänen painajaisensa on väärin rastitettu Lotto-kuponki ja kasvava jono selän takana, englanniksi tietä kysyvä turisti tai kävely Lundiin metelöivän ihmisparven läpi.

Kesä on jälleen osoittanut, että suomalainen pelkää kyytä, punkkeja ja yhä useammin toista ihmistä. Sosiaalisessa pommissa nallina on usein stressi ja iskurina kovaa huutavien iva.

Juuri siksi soisi, että kanssakansalaisen epävarmaa pelkoa ja ujoa juroutta sulatettaisiin hymyilemällä vasten kasvoja. Ei nauramalla selän takana.

Kirjoittaja on porvoolainen opettaja ja yrittäjä.