Pääkirjoitus: Porvoon uudella johtajalla isot haasteet

Ensimmäistä kertaa vaaleissa ehdolla ollut Jorma Wiitakorpi oli kokoomuksen ääniharava Porvoossa ja nousi heti kaupunginhallituksen johtoon. Arkisto / Outi Paappanen

Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi poliittinen untuvikko, yritysjohtajana ja hallitusammattilaisena tunnettu Jorma Wiitakorpi (kok.)

Wiitakorpi teki näyttävän kampanjan ja satsasi porvoolaisten tapaamisiin ja keskusteluihin. Hän oli toki monille paikallisille tuttu urheiluseuratoiminnastaan ja isänsä toimi aikanaan maalaiskunnan luottamushenkilönä.

Wiitakorpi ottaa ruorin käsiinsä tilanteessa, jossa Porvoo on isojen muutosten edessä. Hän itse nosti kaksi pääteemaa: Porvoon kasvu ja sote-uudistus 2023.

Kaupungin kasvu on ollut melko kituliasta ja isot rakennushankkeet kohtaavat lähes järjestään vastustusta. On mielenkiintoista nähdä, miten liike-elämässä koeteltu Wiitakorpi saa tuloksia aikaan. Kasvun tärkeyttä kuvaa se, että Porvoo on viime vuosina satsannut yli 100 miljoonaa kouluihin, mutta koululaisten määrä on vähenemässä selvästi vuoden 2025 jälkeen.

Sote vie kaupungilta verotuloja, mutta velkataakka jää. Sote-menojen on pakko nousta lähivuosina, jotta suuret ikäluokat pystytään hoitamaan. Wiitakorven johdolla pitäisi päättää rätingeistä, joilla Porvoolle jää rahaa myös pitkään listaan liikunta- ja kulttuuri-investointeja.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on nykyään vähintään puolipäivätyö, jonka palkka on huono. Porvoonkin pitäisi harkita pormestarimallia, jotta poliittinen ja virkavastuu voitaisiin yhdistää.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut