Marika Salomaa, kolumni: Voisiko hän olla Sinun lapsesi?

Koulu on merkittävä osa jokaisen lapsen elämää. Kiusatuille se on painajainen, johon yhteiskunta pakottaa joka päivä, vuodesta toiseen. Sosiaalisen median myötä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

On asioita, joista ei haluaisi puhua eikä edes muistaa. On asioita, jotka eivät poistu kieltämällä tai vaikenemalla. Edes kiusatuksi tulemisen myöntäminen ei ole helppoa. Sanat ovat usein nyrkkejä kovempia ja viiltävät syvältä. ”

"Älä nyt leikistä suutu”, on kommentti, jonka kuulee usein kiusaamiseen liittyen. Aikuiset voivat vähätellä kiusaamista todeten, että ainahan sitä on ollut. Herkkänahkainen kiusaamisen uhri on tosikko.

Kun vain toista osapuolta naurattaa, ei kyse ole kuitenkaan leikistä. Kiusaamista ei pidä katsoa läpi sormien ja normalisoida vähätellen. Kiusaaminen on aina kiusaamista ja yksiselitteisesti väärin.

Turuilla ja toreilla toistellaan kaunopuheisesti, miten tärkeästä asiasta on kyse. Tosiasiassa vain konkreettiset teot ratkaisevat.

Kiusaaminen ei ole yksinkertainen ilmiö, johon olisi helppoja ratkaisuja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi nostaa kädet ylös ja olla tekemättä mitään. Sen sijaan töitä on tehtävä kaksin verroin enemmän niin koulussa kuin muualla yhteiskunnassa. Ja jos jotakin toivoisi, niin systemaattisesti.

Edes kiusatuksi tulemisen myöntäminen ei ole helppoa.

Kouluissa työtä kiusaamisen torjumiseksi on tehtävä päivittäin. Opetettava tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja panostettava ryhmäytymiseen. Luotava konkreettiset toimintaohjeet kiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen kunnissa ja kouluissa. Mahdollistettava oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin tukeminen riittävin resurssein.

Kiusaamisen kitkemistä ei voida kuitenkaan sysätä yksin opettajien ja koulujen hartioille. Ehei, ei todellakaan. Meidän on pystyttävä parempaan, ja se onnistuu vain kantamalla vastuumme yhdessä.

Meidän aikuisten vastuulla on ennaltaehkäistä ja puuttua kiusaamiseen. Olla omalla käytöksellämme esimerkkejä toisten huomioimisessa. Näin osoitamme, että kiusaamisen sijaan tärkeintä on välittäminen, toisen huomioon ottaminen ja kiusaamattomuus. Kuten Porvoon kuntakohtaisen vanhempainyhdistyksen, POFFin, kiusaamattomuuden teemavuoden sanoma: Olet tärkeä. Älä ole törkeä.

Kirjoittaja on porvoolainen perheenäiti ja vanhempaintoimija.

Kommentoi