Kirkkoherra Pontus Salmi, kolumni: Elämäntarinoita jakamassa ja niistä oppimassa

Viimeisen parin vuoden aikana on monista julkisuuden henkilöistä julkaistu tiettyä elämänvaihetta käsittelevä muistelmateos tai autofiktiivinen kirja, jonka on laatinut joko henkilö itse tai ammattikirjailija. Olen kesän aikana innostumaan lukemaan niitä monia, ja jokainen on omalla tavallaan puhutellut minua. Ne on selvästi kirjoitettu itseään säästämättä, omaa elämää rehellisesti jakaen.

Kirjojen kautta on piirtynyt eteeni menetyksen huuman varjopuolet, raastavat suhteet läheisiin ja oman jaksamisen kysymykset. Osa kirjoista on tarjonnut päähenkilön oman elämän tarinan pohdinnan lisäksi myös syvällisempiä eettisiä ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä.

Formula 1 -lääkärinä tutuksi tullut Aki Hintsasta kertova kirja ”Tänään olen elossa” kuvaa elävästi kuolemansairaan ihmisen syvimmän elämäntehtävän etsintää. Vääjäämätön kuolema saa hänet vaihtamaan aiemmin viljelemänsä voittamisen anatomian yhä enemmässä määrin ristin teologiaan ja tuomaan rehellisesti esiin kärsimyksen ongelman.

Laura Malmivaaran autofiktiivinen kirja ”Vaiti” kuvaa koskettavasti julkisuuden kautta tutuksi tulleiden Me too -kohujen vanavedessä syntynyttä cancel-kulttuuria. Miten se vaikuttaa huonosta toiminnasta syytettävän kohteen lisäksi myös hänen lähipiirinsä, erityisesti kouluikäisten lasten, elämään. Kirja tuo osuvasti esiin myös Jeesuksen sanat: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisenä kivellä”.

En ole itse ajattelut kirjoittaa muistelmiani, mutta olen kuluneen kesän aikana pohtinut elämänvaiheitani ehkä syvällisemmin kuin tavallisesti. Kimmokkeen tähän toi lupautuminen puhumaan syyskuun alun tapahtumassa, johon oli kutsuttu 1970-luvun lopun seurakuntanuoriajan kavereitani.

Mietin sitä, mitä sanoa ihmisille, joista osaa en ollut yli 40-vuoteen tavannut. Jakaako heille vain nostalgisia nuoruusmuistoja vai kertoako edes jotakin siitä, miten elämä on itseäni kohdellut ja kuinka omat käsitykset niin elämästä kuin uskosta ovat laajentuneet. Kuinka jakaa omaa tarinaansa niin, että se avaa ovia myös yhteiselle jakamiselle.

Omat käsitykset niin elämästä kuin uskosta ovat laajentuneet.

Nautin kohtaamisista nuoruusajan ystävieni kanssa. Muutamien kanssa oli helppo jakaa se, kuinka elämä on myös kriisien kautta koulinut meitä. Se on lisännyt armollisuutta niin itseä kuin toisia kohtaan: Elämän kantavaksi voimaksi on vakiintunut armo, jonka myötä Luoja on kulkenut luontevasti arjessa mukana.

Kirjoittaja on Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra

Kommentoi