Jonna Voima, Jyty, kolumni: Pois itku ja valitus

”Työnantaja peruutti työvuoroni, kun mursin keittiössä sormeni. En saanut palkkaa, vaikka vuorot oli merkitty työvuorolistaan.” ”Kukaan kaverini ei halua ravintolaan töihin.”

Edellä on pari esimerkkiä porvoolaisten kesätyöntekijöiden kokemuksista ja ajatuksista.

Vastaavia löytyy ympäri Suomea. Nuoret ovat tänäkin vuonna hankkineet elämänsä ensimmäisiä – valitettavasti osin aika karuja – kokemuksia suomalaisesta työelämästä. Vastaavia kokemuksia on myös varttuneemmilla työntekijöillä. Hyvä työnantaja on kullanarvoinen asia, ja onneksi niitäkin löytyy. Valitettavasti myös toinen ääripää on turhan hyvin edustettuna.

Työntekijöiden vähyydestä on valittanut useampi toimiala. Ravintolat ovat olleet työvoimapulan ytimessä. On ihmetelty, miksi alan työt eivät enää koronan jälkeen kiinnosta. Samaan aikaan monessa ravintolassa rehottavat tavat, joilla ei saa houkuteltua ketään jäämään töihin. Monella alalla turvauduttiin korona-aikana irtisanomisiin ja lomautuksiin ja nyt kun kysyntää olisi, ovat työntekijät jo kadonneet toisiin töihin tai kouluttautumassa uusiin ammatteihin. Tätä sitten päivitellään, ja taas kuuluu itku ja valitus.

Päivittelyn sijaan kannattaisi miettiä, miksi oma ala ei vedä työvoimaa. Voiko olla, että palkkataso ei ole kohdillaan ja työsuhteen ehdot ovat muutenkin heikot. Käytetäänkö kepulikonsteja, esimerkiksi sairastapauksissa kaikki keinot, ettei ainakaan sairausajan palkkaa tarvitsisi maksaa.

Väestö Suomessa vanhenee ja maahanmuutto on vähäistä. Palveluiden kysyntä ei ole vähentynyt. Työvoimapula on todellisuutta mutta osin myös itse aiheutettu ongelma, jonka taustalla on epälooginen työnantajapolitiikka ja työntekijän huono kohtelu. Jos palkka on pieni ja työolot surkeat, ne ihmiset, joilla on vaihtoehtoja, äänestävät jaloillaan.

Kannattaisi miettiä, miksi oma ala ei vedä työvoimaa.

Työnantajien olisi hyvä arvioida toimintaansa uudessa valossa: kuinka tarjoan nuorille työelämään tuleville hyvän kuvan työelämästä, kuinka saan koulutettua töihin uusia osaajia ja ennen kaikkea kuinka pidän kiinni hyvistä työntekijöistäni. Osa näin jo toki toimiikin.

Lopuille työnantajille annan ilmaisen vinkin. Kokeilkaa tarjota arvostusta, säälliset työsuhteen ehdot ja palkkaa, jolla voi elää. Työntekijä on kyllä lojaali, jos työnantajakin on. Työvoimapulakin saattaa helpottaa.

Kirjoittaja on porvoolainen ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut