Vaalikynä: | Henkilöstö – alueen voimavara

Hyvinvointialueen muodostaminen tulee muuttamaan monen ihmisen työpaikkaa, työehtoja ja palkkausta. Kuinka pystymme aluehallintona tarjoamaan muutoksessa työntekijöille yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen muutoksen?

Alueella kunnat ovat työnantajina ja palkkauksessa sekä työehdoissa on hajontaa. Nämä asiat tulisi laittaa kuntoon hyvinvointialueella. Hyvinvointialue tulee olemaan iso työnantaja, jossa helposti voi yksittäisen työntekijän ääni jäädä kuulumatta. Aluehallinnossa tulee olemaan monia tasoja. Päätökset kulkevat esimieheltä, virkamiehelle aina jaostoon tai lautakuntaan. Luottamusmies on kuitenkin linkki työntekijän ja työnantajan välillä ja sitä kautta vaaleilla valittavaan valtuustoon. Miten turvaamme henkilöstön edun, joka on kuitenkin koko organisaation voimavara ja edellytys laadukkaille sosiaali- ja terveyspalveluille unohtamatta pelastuslaitosta.

Aluevaali ehdokkaina pidämme henkilöstöjaoston perustamisen puolia. Olisi tärkeää, että näin isossa organisaatiossa olisi erillinen toimielin, jossa käsitellään henkilöstöasioita. Näin muutoksessa tämä on tärkeää, jotta päätöksenteko on oikeudenmukaista ja henkilöstö otetaan muutokseen mukaan. Henkilöstöjaoston kokoonpanossa voisi olla luottamusmieshenkilöitä, henkilöstön edustajia, järjestöjen edustajia, joilla olisi puhe, muttei äänioikeutta, sekä virkamiehistä.

Tällä tavoin pystyisimme takaamaan riittävän laajan pohjan päätöksenteolle, jotta päätökset tulisivat olemaan mahdollisimman oikeudenmukaisia ja monelta näkökulmilta tarkasteltuja. Näin pystyisimme perustelemaan päätökset kaikille osapuolille. Tehdään työtä henkilöstön hyvinvoinnin eteen nyt ja tulevaisuudessa. Hyvinvoiva henkilöstö on alueemme voimavara.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut