Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heikki Vestman, kolumni: Itä-Uusimaa on uuden edessä

Suomen ensimmäiset aluevaalit on käyty. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut siirtyvät hyvinvointialueen käsiin vuoden 2023 alussa. Samalla 20 miljardia euroa veronmaksajien rahaa siirtyy kunnilta aluevaltuustojen vastuulle.

Maan hallituksen uudistukselle asettama aikataulu, 10 kuukautta, on kireä. Palvelut tulisi saada saumattomasti toimimaan. Suuri haaste ovat esimerkiksi lukuisat erilaiset tietojärjestelmät.

Alussa fokus lieneekin se, että palvelut ja päätöksenteko saadaan käyntiin.

Pelkkä hallinnon uudelleenjärjestely ei kuitenkaan riitä. Se ei ole sote-uudistuksen alkuperäinen tarkoitus eikä auta turvaamaan peruspalveluja ja taloutta.

Itse palveluja on uudistettava. Hyvinvointialuetta ei pidä rakentaa hallintolähtöisesti ja vain julkisen sote-palvelun tuotannon varaan. Yksityistä palveluntuotantoa on uskallettava hyödyntää palvelusetelin avulla, koska se lisää tehokkuutta ja laatua.

Tarvitaan myös uusia keinoja, kuten ihmisten ehdoilla toteutettu etävastaanotto. Etävastaanotto on ollut suosittu siellä, missä sitä on uskallettu hyödyntää. Tämän lisäksi liikkuva terveysasema parantaisi palvelujen saatavuutta.

Jatkuvan vapun politiikka törmää talouden realiteetteihin.

Monet puolueet ja ehdokkaat lupasivat aluevaaleissa äänestäjille yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Lisää panostuksia. Lisää resursseja. Jatkuvan vapun politiikka törmää kuitenkin väistämättä talouden realiteetteihin.

Rahasta on puhuttava. Suomen julkinen talous on velkaantunut hurjasti. Suomen voimakkaasti heikkenevä huoltosuhde ja liian hitaasti paraneva työllisyys tarkoittavat, että talous on jatkossa entistä tiukemmalla.

Lakikin velvoittaa aluevaltuustoja uudella tavalla talousvastuuseen. Hyvinvointialue ei nimittäin saa tehdä miinusmerkkistä tulosta ja ottaa velkaa. Sillä summalla, jonka valtio veronmaksajien rahoja alueelle antaa, on tultava toimeen.

Tasavallan presidentti muistutti valtiopäivien avajaispuheessaan eduskunnassa talouden reunaehdoista:

”Rahaa tai vaurautta ei synny nappia tässä salissa painamalla. Suomi tarvitsee sekä talouden kasvua että julkisen talouden tasapainottamista. Yksi sote-uudistuksen lupauksista oli, että se auttaa jälkimmäisessä. Tätä siltä on myös lupa odottaa.”

Presidentin sanat on syytä teroittaa myös aluevaltuustossa mieleen.

Kirjoittaja on sipoolainen kansanedustaja (kok), aluevaltuutettu