Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hanna Lönnfors, kolumni: Pelkkää peliä

Peliaika, tuo varsin kirottu sana lapsiperheissä. Onko sen pakko olla niin negatiivinen sana? Ovatko pelit pelkästä pahasta?

Kolmen pojan äitinä peliaikaa joutuu toki miettimään. En ole kirjoittamassa tekstiä siitä, että aikarajoja ei tarvita tai ikärajat pitäisi poistaa. Olen varsin tarkka niistä. Silti mietin itse välillä ovatko tiukat aikarajat tätä päivää vai jäännös siitä, että omassa lapsuudessa pelejä ei ollut samaan tapaan. Pysymmekö itse perässä siinä, mitä kaikkea pelit tarkoittavat vuonna 2022.

Kumpi on sääntöjä tehdessä tärkeämpää, aika vai sisältö? Jos matematiikan opettelusta voi tehdä hauskempaa harjoittelemalla kertotauluja nettipelin avulla, ei kai se voi olla paha asia. Jos perhe viettää yhdessä aikaa tanssipelin tai tietopelin parissa, on kai sekin yhteisoloa, yhdessä puuhastelua. Kai nämä ovat syitä venyttää peliaikaa.

Peliajoista ja pelaamisesta oli lastemme koulussa luento muutama vuosi sitten. Ulkopuolinen psykologi puhui pelaamisesta. Mieleeni jäi varsinkin yksi asia. Jokainen lapsi on erilainen. Jollekin sopii pieni pelihetki joka päivä, jollekin kerran viikossa. Tärkeintä, että silloin kun ei pelata osataan miettiä muutakin ja päivästä suurin osa on muutakin kuin pelaamista. Jos lapsi pelaa hetken ja vetää sitten takin niskaan ja lähtee pihalle, kaikki on varmasti aika ok. Vanhemmalla on vastuu tuntea oma lapsensa.

Itselleni suurin opittu asia on ollut, miten tärkeä sosiaalinen juttu pelaaminen on. On aika huippua menneinä kuukausina, kun usein joku on ollut koulusta poissa flunssaoireiden takia, niin kaveriin on voinut ottaa yhteyttä ja höpötellä pelin lomassa. Silloin parin viikon karanteeni perheessä on tuntunut paljon helpommalta. Vähän kuin voisi sittenkin olla kylässä ja tavata muita.

Olen tietoinen, että teksti kuulostaa pelaamista puolustavalta ja hieman liian positiiviselta. Vahdin itsekin peliaikoja ja vahdin mitä lapset sanovat kavereilleen mikrofoniin. Ärähdän myös heti, jos joku jätetään ulkopuolelle. Ja snapchatit ja tiktokit ovat kiellettyjen listalla. Tehtäväni aikuisena on suojella ja opettaa. Mutta teenkö sen oikein kieltämällä ja tiukasti rajaamalla. Vai onko kuitenkin tätä päivää se, että pelit ovat osa lasten ja nuorten normaalia arkea. Kunhan arki on paljon muutakin ja läksyt hoituvat? Onko peliaikaa vahdittava minuutin tarkkuudella? Riittääkö se, että puhuu sisällöstä, tarkistaa mitä pelejä on käytössä, tietää kenen kanssa lapsi pelaa ja huolehtii, että lapsi tekee paljon muutakin. Vastauksia minulla ei ole, nämä ovat yhden äidin pohdintoja. Vanhemmuus tuo eteen monta hetkeä, jolloin kyseenalaistaa omat ajatuksensa. Peliaika on yksi niistä.

Kirjoittaja on Porvoon sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja valtuutettu (rkp.)