Käsi, joka tarttuu käteen. Hieman tahmaiset sormet pujottautuvat sormien lomaan. Kevätauringon sulattama vesilätäkkö on liian houkuttava kierrettäväksi. Kengät kastuvat. Ilo kuplii silmissä.
Iltasatuja, lämpimiä kaakaomukillisia, aapisen tavuja ja lattialta kerättyjä Legoja. Hetkiä, toinen toistaan tärkeämpiä. Lasten kasvaessa nopeasti ohitse kiitäviä.
Huomaamatta edessä on aika, jona tavuista syntyy sujuvaa lukemista, rakennuspalat jäävät kasaamatta ja pehmolelut koristeeksi hyllyille. Iltasadun sijasta jutellaan ensimmäisistä ihastumisista ja ihmissuhteista.
Muutos tapahtuu hitaasti ja osin huomaamattakin. Yhtäkkiä havahtuu leikkipuistossa, että ei kuulu sinne enää. Päiväkodin pihalla, aiemmin niin tutulla ja turvallisella, leikkivät toiset lapset. He, jotka päiväkodin arjessa kannattelivat lapsiamme kohti tulevaisuuttaan, kannattelivat yhtä lailla perheitä. Enää ei ole aika sulkea porttia työpäivän päätteeksi - päiväkodin eteisen hiekka rapisee toisten vanhempien kengissä.
Irti päästämisen haikeus, osin vaikeuskin. Omien siipien kantavuus ja ilo uudesta.
Kurkkua kuristavien haikeuden tunteiden rinnalle mahtuu jotain olennaisen tärkeää. Tämä hetki. Ymmärrys siitä, että tässä hetkessä lapsi tuntuu isolta verrattuna menneisyyteen, mutta pieneltä suhteessa tulevaisuuteen. Tässä hetkessä on elämä kaikkien tunteineen.
Huomaamatta meistä kukin kasvaa myös vanhempana.
Kaiken arjen, harrastusvuorojen, läksyjen ja iltapalahulinan keskellä tämä hetki on jotain, mikä ei koskaan palaa. Lapsi, joka on juuri oikean ikäinen tänään, oikean ikäinen huomennakin.
Huomaamatta meistä kukin kasvaa myös vanhempana. Vauva-ajan epävarmuudesta ja valvotuista öistä tottumukseen. Yhteisistä harrastuksista harrastusten mahdollistamiseen. Hoivaamisesta huolenpitoon ja keskusteluun. Kaikesta tulee tavallista ja arkea ympäröi ymmärrys siitä, että meistä jokainen on vanhempana riittävä omana itsenään. Elämä, joka juuri tänään on meidänlaisemme. Kun katsoo edessään leikkivää lasta, läksyjään tekevää koululaista tai sohvalle istahtavaa nuorta, ymmärtää, että saadessaan seurata lapsensa kasvavan, saa kokea jotakin merkittävää.
Siksi on tärkeää, että meillä on aikaa pysähtyä. Aiemminkin kuin Silloin Ennen.
Lainaa vain, sanotaan. Kauneinta lainaa.
Kirjoittaja on porvoolainen perheenäiti ja vanhempaintoimija.