Vallaton vahtikoira, pakina: Poissa raiteiltaan

Monta vuosikymmentä oli demareiden eduskuntavaalitavoitteena junarata Porvooseen. Nyt kun on vallattomasti työskennelty ja ollaan lähellä ikiaikaisen demaritavoitteen toteutumista, herää vanhat ketut (alte lupus) sitä vastustamaan. Ei sitä pieni karvaturri ymmärrä. Junalla isolle kirkolle kulkemisen luulisi olevan ympäristöystävällinen teko luonnonsuojelijallekin, mutta neuvokkaat talousosaajat haluavat talouden olevan avainsana.

Vahtikoira (canis lupus) joutuu oikein istahtamaan paikalleen ja rapsuttamaan korvantaustaa. Mikä on mennyt vikaan? Onkohan väärän demarijohtoisen kaupunginhallituksen työtä? Vaan eipä tuossa mitään uutta, demari on demarille susi (lupus demarius), vaikka olisikin vain vanha kettu. Ei tarvitse ihmetellä miksi vaalimenestys on sellainen kuin on, yksilöä korostava toiminta kun ei kanna aatetta jaloa. Rata on sitä paitsi edellisen valtuustokauden suurin voitto Porvoossa, yhteisöveroakin suurempi.

Junaradathan ovat Suomessa sellaisia, joita ei yhtäkään voi perustella taloudellisuudella, ei edes päärataa. Aivan muut arvot junien kulkemista harvaan haukutussa maassa ohjaavat niitä rakentamaan. Vallattoman mielestä voidaan nostaa esiin tavarankuljetusten päästöt kuten myös työmatkaliikenne. Toki ymmärrettävää on, että vanhan ketun on vaikea oppia uusia temppuja ja silloin on vaarana jämähtää menneisyyteen.

Porvoon kehitys on saatu vauhtiin ja sen näkee jo nostureista. Kaupunkiin sisään ajaessa voi menestyksen laskea nostureista, sanoo vanha sanonta. Tämän menestyksen soisi jatkuvan tälläkin valtuustokaudella ja sitä vauhdittaa junaradan tuleminen. Kuuluu nuo nykysosialistitkin olevan kovin kehitysmyönteisiä, vai pitäisikö sanoa edistyksellisiä ja vanhat ketut taas taantumuksellisia.

Vahtikoiran lempipuuhia on haukkua kaikkia pyörillä kulkevia, etenkin autoja ja mitä suurempi sen parempi, linjuri se vasta jotakin on. Porvoon keskusta ei kestä yhtään enempää busseja, ne syövät kaikki tavoitteet kävelykeskustasta, joka on tämän hauvelin suurin toive. Vallaton tulee haukkumaan kaikelle turhalle autoliikenteelle keskustan alueella.

Happamia ovat junaradat, sanoi katkera demarikettu. Joidenkin aikaansaannosta radan tuleminen kuitenkin on.

Lisää Vallattomia murinoita Radio Foni Iskelmä Porvoo 99,8 Mhz klo 13.15 ja uusintana 17.30

Porvoon kehitys on saatu vauhtiin ja sen näkee jo nostureista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut