Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elin Blomqvist-Valtonen, kolumni: Kun hätähuutoon ei vastata, edessä on lakko

Jo vuosien ajan työntekijäjärjestöt sosiaali- ja terveysalalla sekä kunta-alalla ovat yrittäneet tuoda esille alan epäkohtia. Näitä ovat muun muassa matala palkkataso, vaativa työ, heikot työsuhteen ehdot ja työntekijöiden vähäinen määrä. Näitä epäkohtia ei kuitenkaan ole onnistuttu korjaamaan työntekijäjärjestöjen lukuisista yrityksistä huolimatta. Palkka-asioissa työntekijät ovat tyytyneet ”yleiseen linjaan” tai jopa vähän sen alle. Työnantajien vastaus on aina ollut sama: nyt ei ole hyvä aika korottaa palkkoja.

Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli kunnat ja sairaanhoitopiirit eivät ole houkuttelevia ja työntekijöitään arvostavia työnantajia, joilla palkkataso ja työehdot ovat kunnossa, ei meillä jatkossa ole muun muassa hoitajia, varhaiskasvattajia, kirjastonhoitajia, nuorisotyöntekijöitä eikä opettajia. Kuka sitten huolehtii meille kaikille kuntalaisille tärkeistä palveluista?

Osapuolten tavoitteet ovat liian kaukana toisistaan.

Reilun kuukauden ajan kunta-ala on ollut ”sopimuksettomassa tilassa” eli työehtosopimus ei ole ollut voimassa. Tämä on johtanut siihen, että kunnissa ja sairaanhoitopiireissä on ollut lukuisia ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja. Lisäksi tälläkin hetkellä on käynnissä lukuisia lakkoja ja varoituksia tulevista lakoista on annettu usealle paikkakunnalle. Kun työntekijöiden hätähuutoon ei vastata ajoissa eikä sopimusteitse päästä ratkaisuun, on tuloksena työtaistelu.

Aina sanotaan, että nyt ei ole sopiva aika mennä lakkoon. Kysynkin, milloin sitten on sopiva aika? Kukaan ei halua lakkoilla ja lakko on aina viimeinen keino yrittää edistää työehtosopimuksen syntymistä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa neuvotteluteitse ei ole päästy ratkaisuun, ja osapuolten tavoitteet ovat yksinkertaisesti liian kaukana toisistaan.

Työehtosopimusneuvotteluissa kaiken A ja O on luottamus ja osapuolten keskinäinen kunnioitus. Valitettavasti tällä hetkellä sekä luottamus että kunnioitus työnantajien ja työntekijöiden välillä on täysin hukassa.

Kun uusi työehtosopimus aikanaan syntyy, on sen jälkeen kaikkien sopimusosapuolten vastuulla huolehtia siitä, että keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta aloitetaan rakentamaan uudestaan. Työehtosopimusneuvotteluita käydään säännöllisesti, ja mikäli vanhat haavat jäävät auki, tulee seuraavista neuvotteluista edellisiäkin hankalammat.

Kirjoittaja on ammattiliiton neuvottelupäällikkö ja porvoolainen valtuutettu (RKP)