Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipidekirjoitus: | Keskuskouluun on Pellingistä sama matka kuin Keravalta – Saariston näkökulmia Epoon koulusta

Eteläisen Porvoon kouluverkosto on historiallisesti ollut yksikielisesti ruotsinkielinen. Epoon koulu on ollut kielisaareke ja kerännyt valtavalta alueelta (180 km 2) ne harvat suomenkieliset jotka alueelle ovat asettuneet. Nämä ovat peruja jo ajoilta ennen kuin maalaiskunta ja kaupunki yhdistyivät. Tämä ei tarkoita etteikö asiat muuttuisi. Pellingissäkin asuu jo huomattava määrä kaksikielisiä ja täysin suomenkielisiä perheitä. Ja miksipä ei asuisikaan, täällä on ihmisen hyvä elää ja olla. Ja totuuden nimissä, jos saaristolaisia olisi vain ruotsinkielisiä, meitä ei olisi pian olemassakaan. Siksi taistelu Epoon koulun tulevaisuudesta koskettaa myös meitä Pellinkiläisiä.

Kun kouluja suljetaan Porvoossa ja muualla Suomessa yleensä perusteluja on kaksi. Vähäinen oppilasmäärä ja koulurakennusten surkea kunto. Näiden kahden seikan ympärille voidaan koota hyviä ja monta argumenttia mutta tosi asia on kuitenkin että nämä perustelut ovat vain muiden tehtyjen päätösten tulosta. Tämäkin tuli todettua Epoon koululla käydyssä kuulemistilaisuudessa. Mitään varsinaisia painavia syitä lakkautukselle ei löytynyt ja en itse näe mikä poliittinen voima lakkautusta ajaisi. Tämä vaikuttaa olevan taas yksi asia joka pitää saada pois päiväjärjestyksestä hinnalla millä hyvällä. Koska tosiasia on, että jos kylien ja koulujen ympärillä olisi tahtotilaa ja pitkäjänteistä työtä, koulukiinteistöt ylläpidettäisiin ja kyliä kehitettäisiin, suunniteltaisiin ja markkinoitaisiin.

Koulujen vastakkainasettelu ja keinotekoisen suomen- ja ruotsinkielen väittelyn synnyttäminen on hyvä tapa saada katseet ja energia pois itse asiayhteydestä. Tällä tapaa rikotaan yhteinen rintama jolloin päätösten perustelu on helppoa koska ei vanhemmat / kyläläiset / valtuutetut itsekään voi yhtyä asioista.

Kun tiedossa on mitkä asiat repivät puolueet kahtia, vanhemmat saadaan kinastelemaan koulupihojen istutuksista unohtuu oppilas kaiken politiikan keskelle. Epoon koulu ei ehkä ole kaikkein kustannustehokkain mutta Epoo on maantieteellisesti säilyttämisen arvoinen kompromissi. Se on koulu joka takaa yhdenvertaisuutta koulumatkojen kestossa ja koulupäivien pituudessa. Vahvin peruste Epoon koulun säilyttämiselle on juuri etäisyys alueen laitamilta uuteen suunniteltuun ”lähikouluun” n. 33 km Pellingistä Keskuskouluun (se on yhtä pitkä matka kuin asuminen Keravalla ja koulunkäynti Keskuskoulussa).

Kun koulua lähdetään kehittämään olen varma että oppilasmäärä ei tule olemaan ongelma. Jos itse istuisin päättämässä Epoon koulun kohtalosta kysyisin itseltäni, mitä kaupunki on tehnyt kaikkina vuosina jolloin koulua on uhattu sulkea oppilaiden määrän lisäämiseksi. Jos koulu olisi ”pakko” säilyttää” olisiko vielä vaihtoehtoja? Selvittäisin onko kukaan testannut koulumatkan kulkemista todellisuudessa, lain sallimien rajojen puitteissa? Pohtisin myös valtuutettujen roolia kaupungin ”pahojen päätösten” tekijänä sillä lakkautuksesta ei ole mukava kenenkään päättää, miksi kylien elinvoiman napanuoraa viilataan ohueksi langaksi varjossa ja sitten valtuutetut saavat epämiellyttävän tehtävän leikata viimeinen säe?

Itse lupaan tehdä kaikkeni jotta Pellingistäkin saapuu oppilaita Epoon kouluun, oli se sitten sijoitettu idyllisesti Epoon kylälle tai Grännäsin koulun kylkeen. Emme luovuta. On tulevaisuus, jossa voimme elää saaristossa kaikkina vuodenaikoina ja ihmisineen. On toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.