Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni ”Ajattele, bileet koululla!”

He discoilivat kuin ei koskaan aiemmin. Iso liikuntasalillinen lapsia ekaluokkalaisista nelosiin kimallepaidoissaan ja ponnareissaan. Jännitys ja odotus eleissään, ilo kasvoillaan. Myös tosiasiassa näin: ei koskaan aiemmin.

Olin järjestämässä lapseni koulun viimeisintä discoa vain hetkeä ennen etäkouluun siirtymistä silloisten ykkösten vanhempana. Nyt koulun ensimmäistä koronan jälkeen samojen lasten ollessa nelosella. Välissä oli varsin pitkään toisenlaisten kohtaamisten aikaa. Kohtaamattomuudenkin.

Nieleskelin hetkittäin liikutusta, kun näin, miten onnellisia lapset olivat heille järjestetystä illasta ja yhdessäolosta.

Kiireessä leivottuja mokkapaloja strösseleineen, lattialle läikkyneitä mehulaseja, pussitettuja irtokarkkeja ja miljoona popcornia. Liikuntasali valoineen, paljon naurua ja kikatusta. Lasten itsensä valitsema musiikki, jossa luokan yhteisesti koostamalla listalla oli suosikkibiiseinä kaikkea Robinin Chillailusta Rölliin ja Macarenaan. Isät ja äidit mahdollistamassa iltaa musiikista ja buffetista lipunmyyntiin, isosiskotkin pyydetty apuun ohjelmaa järjestämään.

Moni lapsista ojensi kolikoita täynnä olevan kätensä herkkuostoksille tullessaan. ”Voitko auttaa? En tiedä, mitä tarkoittaa yksi euro.” Silmät säihkyen he laittoivat lantit lompakkoonsa ja pinkaisivat jakamaan karkkipussista kavereilleenkin.

Varsin tavallisia asioita ja oikeastaan ei sittenkään niin tavallisia.

Harva meistä tahtoo palata koronavuosiin. Silloinkin, kun työnnämme epämukavat ajatukset taka-alalle, on hyvä muistaa, miten merkittävän osan lapsuudestaan meidän alakoululaisemme ovat eläneet koronapoikkeusten ohjaamana.

He eivät tiedä, mistä jäivät paitsi, eivätkä ole osanneet tätä kaivata. Heistä jokainen pärjää takuulla myös ilman vilkkuvia valoja ja mummolan sekamehua.

Silti sen kuplivan ilon, jonka me järjestämisvastuussa olleet vanhemmat näimme, toivoisin jokaisen aikuisen näkevän – ja samalla miettivän, mitkä ovat omat mahdollisuudet osallistua eri tavoin ilon tuottamiseen lapsille.

Kyse on ennen kaikkea yhdessäolosta. Vilpittömästä riemusta, että jälleen ollaan me. Ei vain minä tai sinä.

Korona-ajan lapset. Niin superonnellisia tahmaisin popparisormineen discovalojen välkkeessä.

Kirjoittaja on porvoolainen perheenäiti ja vanhempaintoimija.