Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipidekirjoitus: | Voiton maksimoimisen aika ei ole nyt

Sähkön hintojen korotukset ovat ajamassa monia yrittäjiä vaikeaan tilanteeseen. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, joilla sähkön hinnan nousu saadaan pysäytettyä ja käännettyä laskuun.

Kotitalouksien energiakriisituki on nyt Suomessa työn alla. Myös yrityksille valmistellaan vastaavia tukia. Nämä vaatinevat kuitenkin erillisen valtiontukiluvan tukimuodosta riippuen.

Tavoitteita voitaisiin parhaiten edistää tuilla, joilla ei olisi sähkön kysyntäjoustoa vähentävää ja täten hintaa nostavaa vaikutusta. Yrittäjät pitää tärkeänä, että sähkön arvonlisäverokannan määräaikainen alennus siirtyy oikeasti kuluttajahintoihin. Tätä täytyy tukea sähköntarjontaa lisäävillä toimenpiteillä.

Valtioneuvoston päätösten mukaisesti valmistellaan parhaillaan sähköntuottajien windfall-voittojen verotusta koskevaa sääntelyä. Vero tullaan määrittelemään siten, että puhtaan energian investointiedellytykset turvataan. Lisäksi hallitus suosittaa, että kunnat ohjaavat omistamiaan energiayhtiöitä hillitsemään hintojen nousua. Yrittäjäjärjestö tukee tätä suositusta.

Kuntien energiayhtiöt ovat nyt paljon vartijoina. Niiden on erityisen tarkkaan harkittava toiminta- ja voitonjakopolitiikkaansa sekä mahdollisuuksien mukaan lisättävä sähkön tarjontaa. Voiton maksimoimisen aika ei ole nyt. Euroopan tasoinen väliaikainen hintakatto on myös kannatettava ehdotus. Tätä voitaisiin edistää parhaiten unionitason toimilla, olemmehan osa yhteiseurooppalaista sähkömarkkinaa. Nyt ongelmat syntyvät sähkön tukkumarkkinoilla.

Euroopan unioni voi mahdollisesti lievittää näitä ongelmia asettamalla tukkumarkkinoille koko unionin laajuisen hintakaton, joka helpottaisi myös yritysten tilannetta. Tällaiset toimenpiteet julkistettiin ja ovat parhaillaan työn alla EU:ssa. Tuemme Suomen hallituksen ja Euroopan unionin suunnittelemia sähkön hintojen laskemiseen pyrkiviä toimenpiteitä.