Meistä jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi yksilönä. Vietämme ensi viikolla Rasisminvastaista viikkoa ja tänä vuonna syvennymme työelämän rasismiin. Työsyrjintä on Suomessa yksiselitteisesti kiellettyä, mutta silti ihmiset törmäävät siihen jatkuvasti.
Kun Antti Rinne oli muodostanut neljä vuotta sitten hallituksen, hän järjesti seminaarin työmarkkina-asioista Säätytalolla. Siihen osallistui työmarkkinakeskusjärjestöjen, työnantaja- ja yrittäjäjärjestöjen, toimialaliittojen ja ministeriöiden korkeinta johtoa. Omassa puheenvuorossani nostin esille anonyymin rekrytoinnin ja kerroin esimerkin, johon olin saanut luvan kollegaltani Fadumolta.
Olin työskennellyt Fadumon kanssa vuosia. Hänellä on tismalleen samat tutkinnot kuin minulla. Hän on lähihoitaja, kätilö ja sairaanhoitaja. Lisäksi hän on suorittanut minun laillani ylemmän korkeakoulututkinnon sote-alan johtamisesta ja kehittämisestä. Minusta oli tullut Suomen suurimman sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön puheenjohtaja. Samaan aikaan Fadumo ei ollut saanut ainuttakaan haastattelukutsua esihenkilötehtäviin, vaikka alallamme on pulaa osastonhoitajista ja apulaisosastonhoitajista.
Kysyin seminaarissa pääministeri Rinteeltä, miten ihmeessä tämä on mahdollista Suomessa vuonna 2019? Siellä me sitten vakuutimme Säätytalolla kilvan muuttavamme suomalaista yhteiskuntaa. Mutta kuinkas kävikään?
Kysyin pari viikkoa sitten Fadumon kuulumisia: mikään ei ollut hänen tilanteessaan muuttunut. Johtopaikat ja muut tärkeät tehtävät, joissa olisi mahdollista vaikuttaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten asioihin, täytetään edelleen ihmisillä, joilta puuttuu syrjinnän kokemus. Kuten vaikkapa minulta.
Hyvä suomalainen työelämä. Me pystymme parempaan. Rasismiin ja syrjintään puuttuminen kuuluu meistä ihan jokaiselle.
Kirjoittaja on porvoolainen Tehyn puheenjohtaja.