Alun perin raittiustaloksi rakennetun talon ikkunat vaihdettiin suippokaarisiksi 1923. Metodistikirkko oli hankkinut talon omistukseensa joitakin vuosia aikaisemmin. Outi Paappanen

Talot kertovat: Talot kertovat: Raittiusseura oli aikansa suurin aatteellinen kansanliike – ja työsarkaakin oli!

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen. Osa 32.

Inka Töyrylä

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen. Osa 32.

Kuningas Alkoholi oli Porvoossa sitkeästi viihtyvä vieras 1800-luvun loppupuolella. Ei ihme, että maan suurimmaksi aatteelliseksi kansanliikkeeksi 1880-luvulla kasvanut Raittiusliike sai täälläkin nopeasti jalansijaa.

Viinanmyyntiä oli yritetty suitsia kaupungissa monin keinoin jo pitkään. Viinan kotipoltto oli kielletty koko maassa jo vuosikymmeniä aikaisemmin, myyntioikeuksia rajoitettiin ja alkoholipolitiikka kiristyi vuosi vuodelta. Silti samaan aikaan pohdittiin, pitäisikö työväen ruokaloissa tarjota vain ruokaa, vai myös alkoholipitoista juotavaa. Tähän asti oli ajateltu työmiehen tarvitsevan sekä ruokaa että ryypyn.

Rajoituksista huolimatta olut ja paloviina virtasivat. Oli aviottomia lapsia ja salakapakoita. Juopottelua harrastettiin sekä salaa että julkisesti.

Porvoon Raittiusseuran perustava kokous pidettiin lokakuussa 1884. Kokoukseen oli saapunut noin 150 henkeä maaseutua myöten. Innostus oli valtavaa.

Mukana toiminnassa oli alusta pitäen lukuisia kaupungin sivistyneistöön kuuluneita jäseniä. Yksi perustajajäsenistä oli kirjakustantaja Werner Söderström, joka piti henkilökuntansa raittiutta tärkeänä. Hän antoikin seuran toimintaa varten rahasumman, jonka korkovaroilla järjestettiin vuosittain WSOY:n henkilökunnalle tilaisuus, jonka ohjelmaan kuului raittiusaiheinen tai hengellinen puhe.

Seuralle hankittiin varoja monin keinoin, joista tärkein oli ompeluseura. Sen keräämiä varoja annettiin muun muassa avustuksina köyhille, aivan uudenlaiseen sairausapukassaan sekä rakennusrahastoon.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Ulko-ovi lienee alkuperäinen. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Kokouksia pidettiin aluksi Tyttökoululla, sittemmin kansakoululla eli nykyisessä Kansalaisopiston talossa. Raittiusseuran 90-vuotishistoriikin mukaan ajatus omasta talosta oli virinnyt jo perustamisvuonna, mutta hanke käynnistettiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Senaattiin jätettiin anomus rakentaa ”Hänen Majesteettinsa korkeaan nimeen” osaketalo, jonka nimeksi tulisi ”Porvoon Raittiuden Ystävien rakennusyhtiö”.

Oma talo valmistui 1891 Kaivokadun ja Nikolainkadun eli nykyisen Mannerheiminkadun kulmaan. Toiminta vilkastui entisestään. Erilaisia tilaisuuksia järjestettiin joka viikko. Pidettiin raittiuspuheita ja -esitelmiä. Vapaaehtoiset kävivät kodeissa ja kapakoissa puhuttamassa ihmisiä. Sanomalehtiin toimitettiin raittiusaiheisia kirjoituksia, levitettiin lentolehtisiä ja kirjasia.

Työtä riitti. Porvoon historiikin mukaan paloviinan myyntiennätys tehtiin kaupungissa vuonna 1900, jolloin sitä myytiin noin 40 litraa asukasta kohti. Raittiusliike katsoi kaupungin laitamilla juopoteltavan jo enemmän kuin Lapualla.

Raittiustalolla pidetyissä kokouksissa ajettiin kiivaasti väkijuomien täyskieltoa. Esitettiin ajatuksia, että valtion, kuntien ja kaikkien väkijuomakaupasta hyötyvien olisi ylläpidettävä alkoholistisairaaloita ja huolehdittava alkoholistien perheistä.

Raittiusseuran puitteissa käynnistettiin myös vilkas urheilutoiminta, vaikka kaupungissa ei tuohon aikaan ollut edes urheilukenttää. Puistot sopivat tarkoitukseen hyvin ja raittius oli urheilijalle mitä suurin hyve.

Ensimmäinen maailmansota kuitenkin ajoi seuran ahdinkoon. Varojen hankinta hankaloitui, kun ompeluseura ei enää saanut käsityötarvikkeita. Pulavuodet karsivat yleisöä maksullisista juhlista. Menot olivat suuret ja talo piharakennuksineen ja katuosuuksineen ränsistyi ränsistymistään. Pankissakin oli raha tiukalla.

Elli Katran kirjoittama seuran historiikki vuosilta 1884–1974 kertoo, että talon myynti katsottiin ainoaksi mahdollisuudeksi selviytyä vaikeuksista. Jo aiemmin talosta huonetta vuokrannut Metodistikirkko osti koko rakennuksen 1919 ja toimii siinä yhä. Myös Porvoon Raittiusseura on yhä voimissaan, mutta omaa taloa sillä ei vieläkään ole.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Metodistikirkko osti raittiusseuran talon 1919 vuokrattuaan rakennuksen yhtä huonetta jo jonkin aikaa. Tila remontoitiin kirkkomaisemmaksi 1923. Kuva: Porvoon museo Porvoon museo

Porvoolainen Rakennusarkkitehtitoimisto Valkeavirta alkoi suunnitella rakennuksen peruskorjausta 2010-luvun taitteessa. Arkkitehti Matti Valkeavirta innostui samalla koko korttelista ja laati siitä diplomityönsä.

– Oli aika lähellä, ettei koko tämä empirekortteli tuhoutunut 1970-luvulla, jolloin rakennustehokkuuksia nostettiin ja uudet betonirakenteiset kerrostalot muuttivat kaupunkikuvaa. Moni vanha rakennus purettiin. Metodistikirkko muodostaa kuitenkin yhä hyvän aikalaisparin vastapäisen kansakoulurakennuksen eli nykyisen Kansalaisopiston kanssa, Valkeavirta sanoo.

Talon saliin rakennettiin 1923 kuoriosa, saarnatuoli ja alttarikaiteet. Samalla ikkunat vaihdettiin suippokaarisiksi ja pääsisäänkäynnin yläpuolelle asennettiin risti. Muutoin rakennus on säilynyt Valkeavirran mukaan hämmästyttävän hyvin alkuperäisessä asussaan.

– Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta katsoen talo on arvokas esimerkki hyvin säilyneestä raittiusyhdistystalosta, vaikka se onkin nykyisin eri käytössä. Nykyinenkin käyttö on kuitenkin samankaltaista, rakennus toimii yhä julkisena kokoontumistilana. Huonejakokin on säilynyt 1925 tehdyn laajennuksen jälkeisessä asussa lähes sellaisenaan.

Talo on Valkeavirran mukaan hyvä esimerkki siitä, kuinka ”köyhyys” voi olla rakennushistoriallisesti merkittävä asia.

– Omistajilla ei ole ollut vuosikymmenten saatossa varaa tehdä yhtään ylimääräistä korjausta. On korjattu vain sitä, mikä on todella vaatinut korjausta. Mihinkään ei ole koskettu turhaan. Sellaisella periaatteella talo säilyy aika hyvin. Tänä päivänä ”peruskorjaus” kuitenkin tarkoittaa usein sitä, että rakennus puretaan ensin lähes luille ja rakennetaan sitten kokonaan uudelleen, Valkeavirta sanoo.

Talo henki on yhä alkuperäinen.

– Esimerkiksi viimeisessä remontissa uusitut ikkunat tehtiin täysin samanlaisiksi, kuin alkuperäiset. Höyläämössä höyläytettiin varta vasten aivan samanlainen karmi ja poka. Jokainen muukin korjaustarve punnittiin. Sillä tavalla tämä oli hyvin harkittu ja harvinainen remontti.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Alun perin raittiusseuran taloksi rakennettu Metodistikirkko on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Suurimmat muutokset tehtiin 1920-luvun alkupuolella. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Kortteliin perehtyminen oli Valkeavirralle kiinnostava kokonaisuus.

– Tutkiessani tonttien piharakennusten menneisyyttä huomasin esimerkiksi, että tonttien takapihoilla on sijainnut pienimuotoista teollista toimintaa jo 1920-luvulta lähtien. Pienteollisuus oli ikään kuin lomittuneena asuntokorttelin sisään. Ennen 1960-lukuahan ei Porvoossa ollut erillisiä alueita teolliselle toiminnalle.

Metodistikirkon tontillakin oli autojen huolto- ja korjaamorakennus, joka sittemmin muuttui huoltoasemaksi. Lopuksi paikalla oli enää monen yhä muistama kylmäasema.

– Tontti sijaitsi entisen valtatie 6:n varrella. Koko pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen suuntautunut liikenne kulki korttelin pohjoissivuitse Mannerheiminkatua pitkin aina 1970-luvun lopulle asti, jolloin kaupungin ohikulkutie valmistui, Valkeavirta toteaa.