Talot kertovat: Talot kertovat: Porvoon kuurojenkouluun tultiin matkojen takaa

Vanha postikortti on kuvattu Porvoon kuurojenkoulun sisäpihalta. Koulurakennus on oikealla. Asuntolarakennus ei näy kuvassa, se jäisi vasempaan laitaan. Pihalla oli muun muassa perunapelto ja kasvimaa. Porvoon museo

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen, osa 31.

Inka Töyrylä

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen, osa 31.

Taidetehtaan tanssikoulun ”Kuuriksella”, Lukiokatu 5–7:ssä sijaitsevalla salilla soi rytmikäs musiikki. Naapurissa on asuntoja. Vain talon nimi muistuttaa enää sen historiasta. Porvoon kuurojenkoulu oli aikanaan lajissaan Suomen ensimmäinen.

Carl Oskar Malm oli pieni porvoolaispoika, joka oli syntynyt kuuromykkänä Eurassa vuonna 1826. Pikku-Carlin viisas isä lähetti pojan 11-vuotiaana Ruotsiin, sillä kotimaassa hänellä ei olisi ollut tuolloin mitään mahdollisuutta saada opetusta.

Aikuiseksi kasvettuaan Malm palasi Porvooseen. Hänellä oli palava halu jakaa oppimaansa, joten hän avasi isänsä talossa Kankurinkujan varrella yksityisen kuuromykkäinkoulun 1. lokakuuta 1846. Tuo talo on yhä olemassa ja sen seinässä on kyltti muistona Malmin ajoista.

Carl Malmin koulu oli pitkään maan ainoa kuurojen koulu. Turkuun perustettiin valtion koulu kuuroille vasta 1860.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoon kuurojen koulu aloitti toimintansa tässä punaisessa talossa Kankurinkujalla 1846. Se oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Malmin yksityiskoulussa oli ensimmäisen reilun kymmenen vuoden aikana 29 oppilasta, eli vain hyvin harvat kuurot saivat opetusta. Kaksi vuotta koulun perustamisen jälkeen Suomessa laskettiin Malmin aloitteesta ensimmäistä kertaa, kuinka paljon kuuroja oli. Tulokseksi saatiin 1466 kuuroa, joista 602 oli alle 20-vuotiaita.

Malm tarjosi Kankurinkujalla opetusta sekä viittomakielellä että kirjoitetulla kielellä ja haaveili siitä, että opetus olisi kaikkien lasten ulottuvilla yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Malm oli hyvin lahjakas mies. Hän osasi useita eri kieliä ja lupautui itse opettamaan koulussaan lukemista, kirjoitusta, laskemista sekä uskonnon ja tieteiden alkeita. Lahjakkaimmille opetettiin myös historiaa.

Porvoolaista Malmia arvostettiin Pohjoismaita myöten. Hän oli harvinaisuus, sillä vain Norjassa kuuromykkä oli perustanut koulun kaltaisilleen.

– Carl Malm oli Suomen kuurojen yhteisön isä. Hän toi viittomakielisen opetuksen Suomeen ja sen myötä valoa kuurojen elämään. Siksi vietämme viittomakielen päivää vuosittain 12. helmikuuta, Malmin syntymäpäivänä, Suomen kuurojen historiaseuran puheenjohtaja Outi Ahonen kertoo.

Malmin koulun johtokunta – johon kuului muun muassa kansallisrunoilija J.L. Runeberg – ryhtyi ajamaan Malmin kanssa kuurojen valtionkouluhanketta. Kun senaatti päätti vihdoin perustaa sellaisen Turkuun, muutti myös Malm sinne.

Turun kuurojenkoulun myötä maassa alkoi pian toimia myös muita kuurojenkouluja. Porvoon kuurojenkoulukin jatkoi toimintaansa.

Carl Malm kuoli hyvin nuorena, vain 37-vuotiaana vuonna 1863, eikä ehtinyt nähdä, kuinka hänen haaveensa toteutui. Porvoon kuurojenkoulu vihittiin samana vuonna valtionkouluksi ja oppilaita voitiin vihdoin ottaa kaikista yhteiskuntaluokista.

Koulu oli jo muuttanut Carl Malmin isän talosta Kankurinkujalta Nikolain- eli nykyisen Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmaan. Lisäksi sille vuokrattiin tilan ahtauden vuoksi lisää huoneita muista taloista. Oppilasmäärä kasvoi kasvamistaan ja vihdoin 1898 valmistui arkkitehti Theodor Granstedtin suunnittelema uusi koulutalo asuntoloineen ja henkilökunnan asuntoineen nykyisten Lukiokadun, Piispankadun, Runeberginkadun ja Laivurinkadun ympäröimään kortteliin.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kasvettuaan koulu sai valtion rakennuttamat, nykyaikaiset tilat empirekaupungista. Porvoon kuurojenkouluun tultiin kaikkialta Suomen ruotsinkielisiltä alueilta. Koulu lopetti toimintansa 1993. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Uuden koulun huoneet olivat korkeita ja suuria. Arkkitehtuuri oli eurooppalaista, koulu suunniteltiin saksalaisten kuurojen koulujen standardien mukaisesti.

Piispankadun varrella sijaitsevassa koulurakennuksessa oli viisi luokkahuonetta, voimisteluhuone, pukuhuone, kirjasto, opettajainhuone, käsityöhuone ja virkistyshuone. Alakerrassa oli kaksi isoa veistohuonetta ja halkovaja.

Runeberginkadun puoleinen asuntola eli ”asumalaitos” oli yhtä suuri kuin koulurakennuskin. Siellä sijaitsivat päivähuone, ruokahuone, makuuhuoneet tytöille ja pojille, iso virkistys- ja tarjoiluhuone, kyökki, ruokavarasto ja parselihuone. Hoitajattarella ja palvelijoilla oli asuntolassa omat huoneensa ja lisäksi oli kaksi sairashuonetta.

Porvoon kuurojenkouluun tultiin koko sen olemassaolon ajan kaikkialta Suomen ruotsinkielisiltä alueilta. Suuri osa oppilaista asui koulun isossa asuntolassa.

– Pohjanmaalla on paljon perinnöllistä kuuroutta. Sieltä matkustettiin Porvooseen asti junalla. Vanhemman sukupolven kuurot ovat kertoneet, kuinka koulumatka saattoi kestää peräti 16 tuntia, Ahonen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoon kuurojenkoulu kuvattuna postikorttiin 1954. Kuva: Porvoon museo Porvoon museo

Modernissa koulurakennuksessa käytettiin uudenlaisia opetusmetodeja.

–  Vuonna 1892 tuli asetus, joka kielsi kuuroja toimimasta toisten kuurojen opettajina. Siksi viittomakielistä opetusta ei enää jatkettu, Ahonen kertoo.

Opetuksessa alettiin korostaa sanojen lukemista huulilta ja oppilaita alettiin jaotella ryhmiin puheenoppimiskyvyn mukaan. Puhemenetelmä sai vallan, vaikka puhekielen oppiminen ei ollut millään tavoin verrannollista muuhun lahjakkuuteen. Ajateltiin, että se olisi merkki sivistymättömyydestä, jos kuuro ei osaisi puhua kuulevien tavoin.

Viittomakielen katsottiin eristävän kuurot muista ihmisistä. Siksi viittomakielen käytöstä rankaistiin oppilaita ankarasti. Viittominen oli kiellettyä myös välitunneilla ja asuntolassa sotien jälkeiseen aikaan asti. Sen sijaan oppilaat istuivat hevosenkengän muotoisessa piirissä ja tutkivat toistensa suunliikkeitä. Opetusvälineinä käytettiin yli puoli vuosisataa erilaisia peilejä, lusikoita ja ”kielilapioita”.

– Opettajat käyttivät aikaa puhutun kielen ja erilaisten äänteiden opetteluun aineopetuksen sijaan. Moni vanhempi kuuro on kertonut yleissivistyksensä jääneen tämän vuoksi riittämättömäksi, Ahonen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoon kuurojenkoulun rakennukset ovat museoviraston suojelemia. Nykyisin niissä on asuntoja. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Kuurojen yhteisöissä elää yhä kovia kertomuksia huonoista oppimiskokemuksista.

– Vielä 1960-luvulla pappi kielsi kuuroja rippioppilaita viittomasta konfirmaatiossa kirkossa. Piti puhua, Ahonen kertoo.

Vasta 1970-luvulla Porvoonkin kuurojenkoulussa alettiin pikkuhiljaa käyttää jälleen enemmän viittomakieltä opetuksessa. Kuulevien opettajien viittomakielen taidot olivat kuitenkin usein riittämättömiä.

– Suomen laista poistui vasta 1991 kohta, jossa kiellettiin kuuroja opettamasta kuuroja lapsia. Iäkkäät kuurot ovat kertoneet, kuinka opettajat ovat lyöneet heitä, jos jonkin äänteen muodostaminen ei onnistunut. Opettajat eivät osanneet viittoa ja tästä seurasi paljon turhautumista molemmin puolin, Ahonen kertoo.

Tämä vaihe ei Ahosen mukaan ole vieläkään täysin päättynyt.

– Kuuroja vaaditaan nykyäänkin puhumaan, nyt sisäkorvaistutteen myötä. Vielä tänä päivänäkään kuurojen ei aina sallita viittoa. Perheet eivät aina saa riittävästä tietoa esimerkiksi kaksikielisyydestä, eli että kuuro voi oppia puhumaan myös viittomakielen rinnalla, Ahonen kertoo.

Porvoon kuurojenkoulu lakkautettiin 1993, kun oppilasmäärä oli vähentynyt rajusti oppilaiden siirryttyä joko suomenkielisiin kuurojen kouluihin tai Ruotsiin. Samana vuonna viittomakielestä tuli kouluissa vihdoin oma oppiaineensa. Perustuslakiin viittomakieli saatiin vasta 1995.

Kuurojenkoulun kiinteistö on museoviraston suojelema ja siinä on nykyisin asuntoja.