Talot kertovat: : Uranainen ja perheenäiti rakennutti talon, jossa oli ateljee taivasnäkymällä

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Inka Töyrylä

Vaaleansinisen talon yläkerran ateljeehuone avautuu kohti taivasta Kaivokatu 8:ssa, lähellä uimahallia. Täällä teki suuren osan elämäntyöstään Hanna Frosterus-Segerstråle, yksi aikansa merkittävimmistä naistaitelijoista.

– Hanna oli erityinen taiteilija. Hän teki läpimurtonsa hyvin nuorena ja jatkoi työskentelyä mentyään naimisiin Albert Segerstrålen kanssa. Albert oli ymmärtäväinen ja moderni mies, mikä mahdollisti tämän. Hanna oli kahdeksan lapsen äiti, mutta pystyi yhdistämään perheen ja uran. Se oli yhdistelmä, josta moni naistaiteilija sai vain haaveilla, Porvoon museon museolehtori Margaretha Jämbäck kertoo.

Ja sittenkin Hanna Frosterus-Segerstråle on jäänyt monelle hieman tuntemattomaksi. Hän työskenteli taukoamatta, mutta pysytteli poissa taide-elämästä, vaikka lähettikin säännöllisesti töitään yhteisnäyttelyihin. Yhteys yleisöön pysyi yllä tilaustöiden, muotokuvien kautta. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vasta kaksi vuotta miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1922.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Lennart Segerstråle kuvasi maiseman Öbergin vuorelta 1907, jolloin Frosterus-Segerstrålen tontti oli vielä rakentamaton. Sama maisema avautui myöhemmin talon pihalta. Taiteilijan talosta ei löytynyt vanhaa valokuvaa. Kuva: Porvoon museo Porvoon museo

Frosterus-Segerstrålen perhe muutti Porvooseen, kun heidän vanhimman tyttärensä, vain 22-vuotiaan arkkitehti Ellen Segerstrålen suunnittelema talo valmistui vuonna 1912.

– Tuohon aikaan oli hyvin erikoista, että talo oli naisarkkitehdin suunnittelema. Ellen Segerstråle teki sittemmin uransa piirustuksenopettajana. Moni iäkkäämpi porvoolainen muistaa hänet hyvin pidettynä opettajana, Jämbäck kertoo.

Valmistuessaan talo oli Kaivokadun viimeinen, aivan kaupungin ja maaseudun välimaalla.

– Oikeastaan taloja on kaksi. Tämän lisäksi taloyhtiöön kuuluu samana vuonna valmistunut, arkkitehti ja taidegraafikko Frans Nybergin suunnittelema talo. Yhdessä nämä muodostivat taloyhtiön, jolle annettiin nimeksi Hemmet, koti. Nimessä kuuluu ajan henki vahvasti. Se heijastaa asukkaitaan, joille viihtyisä koti oli tärkeä, Jämbäck sanoo.

Koti, perhe ja arkiset askareet olivat myös tärkeitä aiheita Hanna Frosterus-Segerstrålen herkissä pastellimaalauksissa. Aihepiiriä pidettiin kuitenkin taiteessa naisellisena ja toisarvoisena, minkä vuoksi hän ei elinaikanaan saanut aivan ansaitsemaansa arvostusta.

Lapsista toiseksi vanhin, sittemmin muun muassa Suomen Pankin pääkonttoriin maalaamistaan Finlandia-freskoistaan tunnettu taidemaalari Lennart Segerstråle oli jo 20-vuotias talon valmistuessa.

– Lennart ei varmaankaan asunut siellä koskaan. Mutta perheessä oli vielä kuusi nuorempaa lasta, joista nuorin, Solveig, oli vasta viisivuotias.

Solveig von Shoultzista tuli kirjailija ja hän muisteli lapsuudenkotiaan muun muassa kirjassaan Hanna – Äidin muotokuva.

– Talo oli aika merkillinen, rakennettu jugendin aikaan jolloin haluttiin ilmavaa ja väljää, ja sen yksityiskohdat olivat huolellisesti harkittuja. Kenties se oli sen ajan suurille porvarisperheille tyypillinen, mutta oli siinä muutakin: talolla oli oma persoonallisuutensa, Solveig kirjoitti.

Avaran ruokasalin ikkuna avautui kohti Öbergin kukkulan mäntyjä ja katosta riippui renkaita, joissa lapset saattoivat riippua. Kaappi, jossa säilytettiin piparkakkupurnukoita, ei ollut pelkkä kaappi, vaan siellä oli luukku, jonka kautta ruoka ja astiat siirtyivät keittiöstä saliin.

Lapset rakastivat yläkerran ateljeeta. Pastelliliituihin tai tärpättiruukussa seisseisiin siveltimiin he eivät saaneet koskea, mutta Topeliuksen ja Andersenin sadut heräsivät henkiin vihreällä notkahtaneella sohvalla.

 Täällä suuren kattoikkunan alla ja ajelehtivien valkoisten pilvien alla Siniaalto ja Pieni merenneito olivat lähempänä kuin missään muualla.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Yläkerran ateljeehen tuli valoa myös suuren, erikoisen kattoikkunan kautta. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Perheessä oli kaksi piikaa, jotka mahdollistivat sen, että Hanna saattoi työskennellä ateljeessaan. Heitä ei kuitenkaan koskaan kutsuttu piioiksi, vaan he olivat aina palvelijattaria.

Lapset näkivät palvelusväkeä harvoin, enimmäkseen iltahartauksissa. Niistä uskonnollinen Hanna piti tiukasti kiinni, eikä yksikään talon asukas niistä livahtanut.

Palvelijoiden huoneen jälkeen pienin huone oli Hannan ja Albertin makuukamari. Sinne mahtui juuri ja juuri sänky ja lipasto.

– Makuukamariin päästäkseen oli kuljettava kylpyhuoneen kautta, kummallinen järjestely. Siihen aikaan ei vielä kaikissa taloissa ollut kylpyhuonetta, vesi lämmitettiin korkealla kamiinalla, joka paloi ammeen jalkopäässä ja poltti jos työnsi varpaansa liian pitkälle, Solveig muisteli.

Kylpyhuoneeseen liittyy erikoinen muisto. Hannan mies Albert Segerstråle joutui sisällissodan aikana kaupungintalolle perustettuun vankilaan "nuorison villitsemisestä" yhdessä kaupungin pormestarin kanssa. Tähän lienee ollut syynä, että Segerstråle oli sekä suojeluskuntalainen että opettaja. Syntymäpäivänään Albert sai lomaa vankilasta. Solveig von Shoultz muistelee kirjassaan, kuinka isä polskutteli kylpyammeessaan pistimellä varustetun vartijan istuessa oven takana. Kylvyn jälkeen juotiin yhdessä teetä ruokasalin pöydän ääressä pistin tuolia vasten nojaten, ja sitten Albert ja vartija tallustelivat takaisin kaupungintalolle.

Kaupunkilaiset kutsuivat Hanna Frosterus-Segerstrålea Lehtorskaksi tämän lehtorimiehen mukaan. Perheeseen suhtauduttiin hieman etäisesti, sillä "Lehtorska" käytti aikansa mieluummin maalaustelineen äärellä kuin ompeluseuroissa ja kahvikutsuilla.

– Hanna oli kuitenkin hyvin moderni nainen ja kiinnostunut uusista ajatuksista, jotka liittyivät esimerkiksi lasten opetukseen. Hän ajatteli, että naisten ei tarvitse pukeutua korsettiin. Perhe oli myös kiinnostunut esimerkiksi kasvisruuasta, Jämbäck kertoo.

Kun kaikki lapset olivat muuttaneet kotoa, Hanna vuokrasi koko alakerran pois. Hän piti itsellään vain ateljeen ja sen vieressä olevan "poikien huoneen".

– Se oli aika aktiivista työskentelyn aikaa.

Hanna asui talossa kuolemaansa asti eli vuoteen 1946.

Frosterus-Segerstrålen jälkeenkin talossa on asunut useita taiteilijoita ja kirjailijoita, kuten maan tärkeimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuva Matti Kujasalo, kirjailija Tito Colliander sekä taiteilija Stig Fredriksson.

Nyt samassa asunnossa asuvat entinen ammattimuusikko Kimmo Niininen ja pianisti-laulaja Liisa Moliis-Niininen, joten talo täyttyy usein musiikista.

Taiteilijakodin henki elää yhä. Vanhat jugenduunit ovat tallella, yhteen seinään on upotettu Lennart Segerstrålen lasimaalaus.

– Talon historia vaikutti vahvasti ostopäätökseen. Halusimme talon, jolla on sielu, ja tällä todella on, Moliis-Niininen kertoo.

Hannan tarina on tullut talon myötä asukkaille läheiseksi. Parhaillaankin kesken on kirja taiteilijan elämästä.

– On ihana lukea perheen elämästä tässä talossa. Voin melkein nähdä, kuinka pikku-Solveig on istunut tässä penkillä, Moliis-Nieminen sanoo.

Vaikka pintoja on nykyaikaistettu ja huonejärjestystä muutettu, on jäljellä paljon vanhaa ja alkuperäistä.

– Makuuhuoneemme on entisessä ateljeessa. Kattoikkuna on erikoinen ominaisuus näin vanhalle talolle. Siellä on yhä myös Hannan maalausteline. Se on ollut täällä aina ja kuuluu taloon.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.