Black Sabbathin ja Whitesnaken "sielut" Helsinkiin keväällä

Jussi Vehkasalo

Black Sabbathin kitaristi Tony Iommi saapuu In Conversation with Tony Iommi -puhekeikalle Helsingin Finlandia-talolle 17. toukokuuta. Iommin legendaariselle yhtyeelleen Black Sabbathille kirjoittamatkitarariffit ovat toimineet satojen yhtyeiden ja miljoonien fanien tienviittana raskaaseen musiikkiin ja pohjustaneet tien kaikelle, mitä heavy metaliksi kutsutaan, kerrotaan tiedotteessa.

Suomessa muun muassa vuonna 2013 konsertoinut Black Sabbath on myynyt mittavan, vuonna 2017 päättyneen uransa aikana yli 70 miljoonaa levyä. In conversation with Tony Iommi – The life and times of the ”Iron Man” -tilaisuus on jaettu kahteen osan, joissa Iommin elämäkerran kirjoittanut TJ Lammers luo Iommin kanssa katsauksen tämän elämän myötä- ja vastoinkäymisiin. Keskustelun lomassa nähtävät ainutlaatuiset kuvat valottavat niin Black Sabbathin ympärillä pyörinyttä hullunmyllyä kuin Iommin henkilökohtaistakin elämää, tiedotteessa kerrotaan.

Tunnettu tarina on esimerkiksi se, että helmikuussa 1948 syntyneen Iommin musiikillinen ura oli vaakalaudalla nuorella iällä, kun hän 17-vuotiaana joutui metallilevytehtaassa onnettomuuteen menettäen oikean käden keski- ja nimettömästä sormesta sormenpäät. Iommilla on myös henkilökohtainen yhteys Suomeen, sillä hänen tyttärensä Toni Marie Iommi on ainakin asunut Suomessa pitkään. Asuuko vielä, siitä ei ole tietoa.

Suomessa on laaja Black Sabbathin fanikunta, suomen kielellä sanoitettuja versioita yhtyeen kappaleista on levyttänyt 2000-luvun alussa perustettu Sapattivuosi-yhtye, jossa kitaraa rouheasti soittaa CMX:stä tuttu Janne Halmkrona

Black Sabbathilla on ollut vaikutuksensa varmasti myös Whitesnakeen, joka konsertoi Helsingin jäähallissa jo ennen Iommin vierailua eli 6. toukokuuta. David Coverdalen luotsaama rocklegenda Whitesnake esiintyy Helsingissä osana yhtyeen Flesh & Blood -maailmankiertuetta. Whitesnaken mukana Helsinkiin tulee myös Ruotsin rockylpeys Europe, jonka The Final Countdown on erittäin tunnettu kappale.

Whitesnake, David Coverdale etualalla. Kuva: _ _

Coverdalen Englannissa vuonna 1978 perustama Whitesnake, joka on esiintynyt Suomessa muun muassa Espoon Kivenlahti Rockissa,on julkaissut urallaan useita moninkertaista platinaa myyneitä albumeita, joilta julkaistut singlet ovat juhlineet ympäri maailmaa Top 10 -listoilla, kerrotaan tiedotteessa.

– Olemme todella innoissamme ja odotamme jo malttamattomina vuoden 2020 keikkoja, joilla pääsemme jatkamaan Whitesnaken 40-vuotisjuhlia. Olen niin otettu ja kiitollinen siitä, että saanut kiertää maailmaa ja tehdä tätä työtä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan, kommentoi Coverdale tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juhlavuoden hanke käynnissä – Brunberg Oy:n uudesta tehtaanmyymälästä tulee suklaanvärinen
  2. Itä-Uusimaa sai lähes 3 miljoonaa valtionavustusta kahteen alueelliseen sote-hankkeeseen – "Monenlaista hyötyä riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus"
  3. Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"
  4. Porvoon antamat sote-rukkaset eivät tulleet Askolalle yllätyksenä – lähipalvelujen menetys kaihersi päättäjiä
  5. Leikkipuisto purettiin – uudet suunnitelmat eivät ole lähiasukkaiden mieleen
  6. Rankkasade valutti vettä Porvooseen koko kuukauden edestä yhdessä päivässä
  7. Porvoon Energia vetäytyy Loviisasta – myy kaukolämpöliiketoiminnan CapManille
  8. Nuori huimapää Jami Heiman siirtyi piikkipaikalle – Cartingin vauhti on hurjaa ja kisat kovaa taistelua
  9. Mielipide: Pyöräkaistalla ohjataan pyöräilijöitä pois kävelijöiden joukosta
  10. Kolumni, Mika Laurila: Likiliikkuja on todellinen urheilusankari
  11. Laitilalla ja kumppaneilla on Porvoon Taidetehtaalla tarjolla revyyllinen dragtaidetta ja sketsiviihdettä jo heinäkuun lopulla
  12. Minä ja Suomenlahti: Tallenna ikimuistoinen hetki Suomenlahdelta – lähetä kuva toimitukseen ja osallistu kilpailuun
  13. Pelastusrengas kolmelle rannalle lahjoituksena – Muista hätätapauksessa HRAP-sääntö
  14. Seiska: Pääministeri Sanna Marinin isä on kuollut
  15. Korona ei pysäytä kaupungistumista, mutta voi hidastaa kaikkea muuttoliikettä, asiantuntija arvioi – "Julkisessa keskustelussa ovat hirveän paljon tunteet ja toiveet pinnalla"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.