Talot kertovat: : Pankin graniittipalatsi kuvasti vakavaraisuutta – lähtökohtana oli köyhien auttaminen

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Porvoon Säästöpankiksi rakennettu graniittipalatsi valmistui 1915. Pääovea reunustamaan saatiin Tove Janssonin isän veistämät patsaat vasta vuotta myöhemmin. Porvoon museon kuva-arkisto

Inka Töyrylä

Säästöpankkeja oli avattu 1820-luvulta alkaen jo Helsinkiin, Turkuun ja Jyväskylään. Porvoossakin alettiin puhua pankkitoiminnan tarpeellisuudesta.

Oli alettu ajatella, että ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla köyhät voisivat itse parantaa omaa asemaansa. Niinpä haluttiin pankki, joka suosisi nimenomaan piensäästäjiä. Todettiin, että alempia väestöluokkia oli rohkaistava toivomaan riippumattomuutta ja ajateltiin, että pientä korkoa tuottava toiminta auttaisi tässä.

Porvoolainen suurkauppias Johan Solitander ja lukion lehtori Johan Öhman pistivät toimeksi. Suomen neljänneksi vanhin Säästöpankki avattiin Solitanderin toimistohuoneessa joulukuussa 1842. Aluksi pankki oli avoinna vain lauantaisin työajan jälkeen kello 16–19.

Ensimmäisenä toimintavuonna pankkiin kirjattiin 238 uutta säästötiliasiakasta. Talletukset kirjattiin ruplina ja kopeekkoina, mutta oikeasti suureen raudoitettuun kassa-arkkuun päätyi Porvoon vireän merenkulun ja ulkomaanyhteyksien ansiosta Ruotsin hopearahoja, Espanjan paistereita, Hollannin tukaatteja ja Englannin shillinkejä.

Toiminnan kasvaessa Säästöpankki muutti suurempaan toimistohuoneeseen nykyiseen Hopean taloon. Sen etuhuoneessa nukkui pari puotipoikaa, sisään kuljettiin takapihan kautta.

Säästöpankki sai ensimmäisen kilpailijansa, kun Suomen Yhdys-Pankki perusti sivukonttorinsa Porvooseen 1890. Viimeistään nyt tila-asiaan oli suhtauduttava vakavasti. Katseet suunnattiin vastavalmistuneeseen kaupungintaloon 1894, josta saatiin vuokralle kaksi huonetta. Hankittiin matot lattioille, verhot ikkunoihin ja jopa harvinainen puhelin. Pankkien kukoistuskausi oli alkamassa. Aukioloaikoja oli pidennettävä. Nyt pankkipalveluja sai jo kolmena päivänä viikossa pari tuntia kerrallaan.

Niin vain kävi, että kaupungintalon tilatkin kävivät ahtaaksi. Porvoon Säästöpankki 150 vuotta -historiikissa kerrotaan, kuinka ”konttoriajan lopussa pankkihuoneiston ilma on ollut niin saastunutta, että sitä voidaan liioittelematta pitää epäterveellisenä”. Tilanpuute pakotti säilyttämään vanhimpia tilikirjoja kaupungintalon vintillä.

Uusi tontti löytyi silloisen Puistokadun ja Runeberginesplanadin, nykyisten Lundinkadun ja Runeberginkadun kulmasta. Haluttiin kolmikerroksinen kivitalo, joka olisi arkkitehtuuriltaan yksinkertainen ja arvokas ja antaisi vaikutelman vakavaraisuudesta ja luottamuksesta.

Pankkien innostus rakentaa komeita kivitaloja loi pohjan nykyiselle keskustalle. Yhdyspankki oli jo rakennuttanut komean, Tukholman Ritarihuonetta muistuttavan liiketalonsa Rihkamatorin laidalle 1911. Myös 1912 Rihkamakadulle valmistuneessa Valtimotalossa oli pankkikonttori, 1915 Piispankadulle nousi niin ikään pankkitaloksi rakennus, jossa nyt on Cafe Cabriole.

Yhdys-Pankin talon suunnittelustakin vastanneet arkkitehtiveljekset Walter ja Ivar Thomé tekivät piirustukset ja rakennussuunnitelman. Uusi ”Graniittipalatsi” otettiin käyttöön 1. kesäkuuta 1915. Avajaisia ei vietetty, koska juhlimista ei katsottu sopivaksi Euroopassa raivoavan sodan vuoksi.

Porvoon paikallishistoriaa tutkinut Lauri Heiman kuvaili kirjassaan Muistorikas ystävällinen Porvoo, kuinka aluksi arveltiin näin komean paikan pelottavan tavallisia kansalaisia. Siksi talosta oli tehtävä käytännöllisen kodikas palvelutasoa parantamalla. Ensimmäisenä pidennettiin aukioloaikoja. Pankki päätettiin pitää auki jokaisena arkipäivänä.

Ovet avautuivat suoraan suureen, valoisaan pankkisaliin. Asiakkaita varten oli leveitä, veistoksin koristeltuja tammipenkkejä, leveä tiski ulottui koko salin poikki.

– Pankkisali on nykyisin meidän juhlasalimme. Harvoin kukaan enää kertoo hoitaneensa pankkiasioita täällä, vaikka moni on pienenä käynyt pankissa täällä, kirkkoherra Pontus Salmi kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Nykyisin rakennuksen omistaa Porvoon seurakuntayhtymä. Parhaillaan käydään keskustelua lisätilan rakentamisesta ruotsalaisen seurakunnan tarpeita varten. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Pankin ajoista muistuttavat julkisivua koristavat, isää ja äitiä lapsineen kuvastavat patsaat.

– Seurakuntataloksi tämä rakennus on hieman liian juhlava ulkoapäin. Mutta patsaiden olemus ja ilmeet kuvastavat hyvin myös meidän arvojamme. Sillä tavalla ne ovat onnistuneet muuntumaan aikansa mukana, Salmi toteaa.

Museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo useiden eri ikäisten ihmisten kertoneen rakennuksen edessä seisseistä karhupatsaista.

– Niistä puhutaan yllättävän usein ja intohimoisesti. Moni kertoo kiipeilleensä niiden päällä lapsena. En tiedä, milloin nämä patsaat olisi siinä ollut, ehkä sotien jälkeen? Minne ne ovat joutuneet ja onko niitä koskaan ollutkaan? Epäilen, että ei. En ole löytänyt yhtään kuvaa, mikä todistaisi niiden olleen olemassa, mutta siitä huolimatta ne puhuttavat paljon, Tenhovuori sanoo.

Sen sijaan graniittipatsaisiin Tenhovuori toivoisi kiinnitettävän enemmänkin huomiota.

– On hauskaa, että Tove Jansson tunnetaan Porvoossa hyvin, mutta hänen isänsä on jäänyt porvoolaisille melko tuntemattomaksi, vaikka hänen veistämiensä patsaiden ohi kuljetaan harva se päivä. Viktor Jansson oli tunnettu kuvanveistäjä, Tenhovuori kertoo.

Veistoksille löytyy monta nimeä. Yhden lähteen mukaan kyseessä on ”Äiti ja lapsi” sekä ”Isä ja lapsi”, toisen lähteen mukaan ”Samling och sparsamhet”

Uusimaa kertoi 5. toukokuuta 1916 ilmestyneessä artikkelissaan veistosten ilmaantuneen paikoilleen kuukautta aikaisemmin ja puhui Turvapatsaista.

”Ryhmän symboliikka on mitä onnistunein. Siinä turvataan kaksi ihmispolvea. Miehuudeniässä olevan toiminta tähtää nuoren, kasvavan polven parasta.” Myöhemmin artikkelissa kehotetaan laittamaan ”pennit ja markat säästöön lapsia, jälkeläisiä varten. Näin ollen lapsi oppii säästämisen taidon jo äidin maidosta ja hän jättää vuorostaan sen perinnöksi lapsilleen. Säästäväisyys vastustaa ylellisyyttä ja muodostuu siis nykyisinä aikoina, jolloin nautintojen evankeliumi on korkeassa kurssissa, maan suolaksi, estämään yhteiskunnan vajoamista köyhyyteen.”

Juttu jatkuu kuvan alla.

Tove Janssonin isä Viktor Jansson on veistänyt patsaat. Vaikka ne kuvastivat aikanaan pankin toimintaa, sopivat huolenpidosta kertovat patsaat paremmin kuin hyvin myös seurakuntatalon eteen. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Porvoon Säästöpankki oli onnistunut kasvamaan jo alkuvuosinaan varsin vakavaraisiksi. Niinpä se selvitti niin Krimin sodan, nälkävuodet kuin sisällissodankin. Sisällissodan aikana pankki pidettiin yhdeksän viikkoa suljettuna kaupungin oltua ”punaisten vallankumouksellisten vallassa”

Talvi- ja jatkosotien aikana kaupunkia pommitettiin useita kertoja, mutta siitäkin selvittiin yhteensä 97 rikkoutuneella ikkunalla. Ilmahälytyksen aikana kassa oli saatava nopeasti holviin, pankki suljetuksi ja henkilökunta pommisuojaan kellariin. Satavuotisjuhlia vietettiin jatkosodan aikana, kun kaikesta oli pulaa. Siitä huolimatta pöytään saatiin järjestettyä muun muassa ”herkkupaloja, keittoa italialaiseen tapaan, kuorrutettua kuhaseläkettä, krapukastiketta ja teertä”.

Sotien jälkeen pankkitoiminta ja asiakasmäärät kasvoivat sitä tahtia, että graniittipalatsi ei enää sisätiloiltaan vastannut kasvavia tarpeita. Lisäksi Säästöpankin katsottiin olevan askeleen verran sivusta keskustasta. Uusi tontti hankittiin Mannerheiminkadulta ja moderniin toimitaloon muutettiin 1957. Vanha pankkitalo sai arvokkaan käytön, kun Porvoon seurakunnat ostivat sen.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.