Talot kertovat: : Runon ja rakennushistorian kaunis talo

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Flensborgin talo poikkesi ulko-asultaan ja pohjaratkaisultaan kaikista muista hänen Porvooseen suunnittelemista rakennuksista. Porvoon museon kuva-arkisto

Inka Töyrylä

"Kaunis talo". Sillä nimellä se entisaikana Porvoossa tunnettiin. Ja kaunis se onkin, yksi kaupungin hienoimpia ja arvokkaimpia asuintaloja. Ensi vuonna 255 vuotta täyttävä talo tunnetaan nykyisin Runoilijakotina, jossa tällä hetkellä asuu kirjailija Ulla-Lena Lundberg.

Talo on erikoinen, sillä sitä ei voi ostaa omakseen edes lottovoitolla, vaan sen omistaja Svenska litteratursällskapet antaa elinikäisen ja käytännössä ilmaisen käyttöoikeuden valitsemalleen kirjailijalle tai runoilijalle. Lundberg on järjestyksessään talon kahdeksas kirjailija.

Ennen kirjailijoita talon seinien sisäpuolella on virrannut viina, pesty pyykkiä, taottu hopeaa ja leivottu leipää. Siellä myös lepäsi mies, jonka kädenjälki näkyy yhä etenkin Vanhan Raatihuoneen ympäristössä.

Porvoossa oli riehunut tulipalo kesäkuussa 1760. Viidessä tunnissa tuhoutui koko kirkonmäen eteläpuolinen osa kaupunkia. Viaporin linnoitusrakennusmestari, tanskalaissyntyinen Gotthard Flensborg kutsuttiin Porvooseen kaupunginarkkitehdiksi vastaamaan uuden keskustan rakentamisesta.

Flensborg suunnitteli Vanhan Raatihuoneen ja sen läheisyyteen Holmin talon, Vanhan Kappalaisentalon, Gabriel Hagertin talon sekä "Linnan", jossa asui myöhemmin muun muassa Remu Aaltonen.

Rakennustapa oli uutta. Flensborgin suunnittelemat rakennukset olivat komeita, kaksikerroksisia, ulkopinnoiltaan sileäksi rapattuja tiili- tai kivitaloja. Kaikissa Flensborgin Porvooseen rakentamissa taloissa oli alunperin mansardikatto, mutta useimmat on muutettu sittemmin satulakatoiksi.

Itselleen Flensborg pyysi tontiksi ”sen vapaan mäennyppylän, joka on kaupunginniittyjen alapuolella Kirkkomäen äärellä”.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Pitäisikö hakea seuraavaa statusta, kun Vanha Porvoo ei kerran kelpaa maailmanperintökohteeksi, kirjoittaja kysyy. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Flensborg rakennutti jyrkkään rinteeseen talon, joka poikkesi kaikista muista hänen suunnittelemistaan rakennuksista. Pihan puolelta talo on kolmekerroksinen ja kokonaisuudessaan sen pohjakaavasta puuttuu säännöllisyys, mikä leimaa muita hänen rakennuksiaan.

Talo valmistui 1765. Alimmassa kerroksessa oli tilava leivintupa ja kellaritiloja. Keskikerrokseen Flensborg laittoi krouvin sekä omat asuintilansa. Vintillä oli vielä kolme pienempää huonetta matkustajia varten.

– Vanhan Kuninkaantien varrella sijaitseva Porvoo oli suosittu pysähtymispaikka matkailijoiden keskuudessa, kertoo Porvoon museon museolehtori Hannele Tenhovuori.

Kirkon ympäristössä oli lukuisia krouveja, siitäkin huolimatta, että periaatteessa krouvien lukumäärän piti olla suhteessa kaupungin kokoon, eikä kuka tahansa saanut krouvia edes pitää.

Flensborg oli määritellyt porvarinoikeuksia anoessaan aikovansa palvella matkailijoita ja tarjoilla "ruokaa, kahvia, viiniä ynnä muita sellaisia liköörejä". Listalta löytyi myös olutta ja viinaa.

– Alkoholipolitiikka oli tuohon aikaan moninaista. Välillä oli kieltolakikin voimassa. Ennen Flensborgin aikaa juopumus oli kriminalisoitu Porvoossa. Siitä johtuen rikollisuus oli kasvanut kaupungissa ennätyslukemiin. Ei niinkään siksi, että täällä olisi tehty pahoja, vaan juoppojen vuoksi. Siitä voi päätellä, ettei krouveissa ehkä ihan aina pelkästään seurusteltu sivistyneesti, Tenhovuori kertoo.

– Taas 1760-luvulla viinan polttaminen yritettiin kieltää kokonaan. Se johtui siitä, että tähän toimintaan kulutettiin ylettömän paljon viljaa, jonka olisi voinut käyttää ruuaksikin, hän jatkaa.

Eksoottinen peruna oli maassa vielä uusi tuttavuus. Tenhovuoren mukaan sitä oli alettu kasvattaa Porvoossa Stensbölen kartanossa, jossa oli perehdytty erikoisen koisokasvin eri käyttötapoihin. Kansalaiset eivät kuitenkaan olleet aina täysin varmoja, pitikö oudosta kasvista syödä varsi, kukat vai mukulat. Perunaa yritettiin jauhaa jauhoksi ja käyttää leipään. Se tarjosi myös ratkaisun viinakysymykseen.

– Perunan viljelyä haluttiin lisätä. Ei niinkään syötäväksi, vaan juotavaksi. Ajateltiin, että viinaa poltettaessa voisi korvata viljan perunalla, jolloin viljaa jäisi enemmän syötäväksi, Tenhovuori kertoo.

Sitä Tenhovuori ei tiedä, tarjottiinko Flensborgin kapakassa uudenlaista perunajuomaa. Luultavasti.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Runoilijakodin historia on värikäs. Valkokankaallekin se on päätynyt. Talo on yksi Hannu Lemisen vuonna 1951 ohjaaman Kesäillan valssi -elokuvan keskeisiä paikkoja. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Linnoitusrakennusmestari-kaupunginarkkitehti-krouvinpitäjä Flensborg oli nopea liikkeiltään. Hän hankki itselleen myös leipurinoikeudet ja pisti taloonsa leipomon, mutta häipyi aina välillä Loviisaan linnoitustöihin, kunnes katosi kokonaan. Perhe väitti miehen siirtyneen Tukholmaan, jotkut porvoolaiset tiesivät hänen muuttaneen Venäjälle. Vaimo ja kolme tytärtä yrittivät pyörittää krouvia keskenään, mutta toiminta ei ollut kovin kannattavaa.

– Flensborg oli vähän hämärä hahmo, joka jätti jälkeensä selvittämättömiä asioita. Ihan tarkasti hänen liikkeistään ei ilmeisesti tiedetä, Tenhovuori sanoo.

Yksi syy kaupungista lähtöön saattoi olla se, että Flensborgin rakennukset tulivat monin paikoin varsin kalliiksi. Työt oli tehty huonosti ja maa alkoi niin sanotusti polttaa miehen jalkojen alla.

Flensborgin rakennuksissa esiintyi alusta asti puutteita, eikä niille oltu laadittu riittäviä perustuksiakaan. Vanha Raatihuone oli tästä malliesimerkki. Se alkoi painua vinoon nopeasti, vesikatto vuoti pahasti jo 1770-luvun alussa. Muutakin remontoitavaa syntyi jo ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

– Flensborg totesi, että syytön hän siihen oli, jos kaupungissa ei ollut ammattitaitoisia työmiehiä. Nämä olivat uudentyyppisiä rakennuksia, jollaisia ei oltu ennen täällä rakennettu. Kivi ja tiili olivat porvoolaisittain uusia rakennusmateriaaleja ja maaperäkin oli haastava. Mutta kyllä Flensborg onnistuikin. Esimerkiksi Holmin talo oli oikein hyvää jälkeä, Tenhovuori kertoo.

Flensborgin jälkeen "Kauniissa talossa" yritti vielä toinen krouvinpitäjä. Sitten tuli sukkapuikkotehtailija, joka sai kapakan kukoistamaan. Paha vain, että tuohon aikaan viinanmyynti oli kielletty, joten hänet tuomittiin pariinkin otteeseen salakapakoinnista.

Myöhemmin taloa asuttivat hopeaseppä, kalannostaja, kauppias... Krouvin paikalle laitettiin sekatavarakauppa, sitten apteekki, kultasepänverstas ja puoti, kunnes krouvinpito aloitettiin jälleen 1850-luvulla. 1900-luvun alussa talossa hääri makkaramaakari.

Pikkuhiljaa talo oli rapistunut ja entinen loistokkuus oli pelkkä muisto. Laukkuryssät pitivät majaansa vinttihuoneissa.

Vuonna 1921 talo päätyi Finlands svenska författareföreningenille sillä ehdolla, että siitä tulee kunnia-asunto suomenruotsalaiselle kirjailijalle. Tässä käytössä se on yhä. Museovirasto on suojellut punaiseksi rapatun talon ulkoasun ja huonejaon. Asumismukavuus ja talotekniikka päivitettiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia viimeksi vuonna 2018.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.