Talot kertovat: : Iris oli pyrstötähti, jonka jälki säilyy

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Porvoolaiset kutsuivat Kaivokatua Iris-mäeksi. Kuva on otettu vuonna 1898, jolloin tehdas oli juuri valmistunut. Sen takana näkyy vielä vanha yksikerroksinen tehdasrakennus. Porvoon museon arkisto

Inka Töyrylä

Porvoon ensimmäinen kolmikerroksinen rakennus nousi Kaivokadulle kesän 1898 aikana. Hanke herätti suurta huomiota pääkaupunkiseutua myöten. Olihan uusi arvokas rakennus peräti 15 metriä leveä ja 35 metriä pitkä. Siihen oli saatu lupa rakentaa sekä sähköt että keskuslämmitys. Rakennuksen Kaivokadulle suuntautunut julkisivu oli Porvoon mittakaavassa monumentaalinen.

Sitäkin tärkempää oli kuitenkin se, mitä rakennukseen sijoitettiin.

– Porvoolaisella Iris-tehtaalla oli valtakunnallisestikin iso merkitys. Se oli koko Suomen ensimmäinen taideteollinen yritys, Porvoon museon eläkkeellä oleva entinen johtaja Merja Herranen kertoo.

Huonekaluja ja keramiikkaa valmistanut Iris oli perustettu 1897 varta vasten uudistamaan Suomen taidekäsityötä ja Euroopassa 1800-luvun lopussa syntynyttä taideteollisuutta. Mitään vastaavaa ei koko maassa vielä ollut. Aluksi aamuruskosta nimensä saanut yritys toimi pienessä yksikerroksisessa kivitalossa Kaivokadulla, mutta uutta tehdasrakennusta alettiin suunnitella sen jatkeeksi miltei heti.

– Iristä ei voi verrata mihinkään muuhun. Se oli ainutlaatuinen, historiallisestikin merkittävä uranuurtaja, sillä sitä ennen Suomessa ei ollut designiä olemassakaan, porvoolainen keraamikko, Iristä paljon tutkinut Srba Lukic sanoo.

Tehtaan johtajana ja suunnittelijana toimi ruotsalainen, Porvooseen kotiutunut kreivi Louis Sparre, joka haaveili tehtaan kasvavan monipuoliseksi taideteollisuuden keskukseksi. Alkajaisiksi hän houkutteli matkoillaan tapaamansa belgialaisen Alfred William Finchin luomaan Irikseen uutta keramiikkaosastoa mallistoineen.

Maailmalla puhuttiin uudesta taiteesta, art nouveausta eli jugendista. Iriksen myötä porvoolaisetkin oppivat nopeasti tietämään, mistä oli kyse.

Toiminta lähti nopeasti huimaan nousuun. Huonekalutilauksia tuli jo ensimmäisenä vuonna vuodeksi eteenpäin ja Sparre piirsi ja suunnitteli minkä ehti. Porvoossa valmistetuilla huonekaluilla sisustettiin komeita asuntoja niin Suomessa kuin Ruotsissa ja Venäjälläkin.

Finch puolestaa loi keramiikan saralla jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä. Helmikuussa 1898 markkinoille tuotu Suomen ensimmäinen taidekeramiikkakokoelma piti sisällään lukuisia käyttöesineitä kynttilänjaloista maljakoihin, pesuvadeista hammasmukeihin ja tuhkakuppeihin. Tyyliltään ne olivat moderneja, pelkistettyjä ja selkeälinjaisia.

– Siihen aikaan keramiikkateollisuus oli Suomessa lapsen kengissä. Muut harrastivat kertaustyylejä. Esimerkiksi Arabia ei ole koskaan ollut tietyn tyylin tai aikakauden tehdas. Iris on ainutlaatuinen siksi, että se oli niin puhdasta jugendia ja samalla ensimmäistä aitoa suomalaista designia, Lukic sanoo.

Yksi tehtaan lähtökohdista oli käyttää kotimaisia materiaaleja. Porvoon maaperästä saatiin hyvälaatuista punasavea, johon Finch ihastui.

– Sitä ei käytetty missään muualla eikä tänä päivänäkään missään. Punasavi on haurasta, siksi etenkään varhaista Iris-keramiikkaa ei ole säilynyt niin paljon, Lukic kertoo.

Aikalaiset eivät myöskään ymmärtäneet Porvoossa valmistetun keramiikan arvoa.

– Siinä missä Sparren huonekalut tekivät hyvin kauppansa, Iris-astioita pidettiin omituisina. Suomalaiset olivat tottuneet siroihin kahvikuppeihin, joten Iriksen tuotantoa pidettiin kömpelöinä ja räikeinä, Merja Herranen sanoo.

– Tuotanto oli upeaa, mutta aika oli väärä. Tavalliset ihmiset eivät olleet valmiita vastaanottamaan niin poikkeavaa, modernia designia. Tänä päivänä Iris-astioita pidetään erittäin kauniina, Srba Lukic kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Iris-tehdas sijaitsi Kaivokadulla nykyisen WSOY-talon keskivaiheilla. Vanhasta tehtaasta kirjapaino lähti laajentumaan molempiin suuntiin. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Porvoolaistehdas niitti menestystä Münchenissä järjestetyssä näyttelyssä ja tilauksia sateli ympäri Eurooppaa. Helsinkiin avattiin useita myymälöitä, joissa loisteliaimmassa oli suorastaan sensaatiomainen erikoisuus, täydellisesti kalustettujen mallihuoneiden galleria. Tänä päivänä vastaavia näkee esimerkiksi Ikeassa.

Vuonna 1900 Iris-tehtaan tuotanto herätti suurta huomiota Pariisin maailmannäyttelyssä. Porvooseenkin saatiin vihdoin oma myymälä. Louis Sparre alkoi olla burnoutin partaalla. Tehtaan johdon erimielisyydet niin linjasta kuin suunnastakin alkoivat olla ylitsepääsemättömiä. Iris osoittautui kaikkinensa kunnianhimoiseksi, mutta varsin epärealistiseksi unelmaksi.

– Sparre ja Finch olivat loistavia taiteilijoita, mutta surkeita liikemiehiä. Ehkä he lähtivät vähän liian suureellisesti liikkeelle. Kaikki oli pahasti ylimitoitettua ja kysyntä oli sittenkin Suomessa liian pientä, Herranen arvelee.

Alamäki oli jo alkanut.

Sparre erosi tehtävästään 1901 ja jatkoi huonekalujen suunnittelua itsekseen vielä muutaman vuoden. Iris-tehdas jätti konkurssihakemuksen helmikuussa 1902 oltuaan olemassa vain viisi vuotta.

Samalla irtisanottiin kaikki 60 työntekijää. 5000 asukkaan kaupungissa isku oli kova. Suomen taidekeramiikan isäksi myöhemmin kutsuttu Finch lähti käynnistämään keramiikkataiteen opetusta Taideteollisuuskouluun Helsinkiin, jossa opetti sittemmin 30 vuotta.

Kiinteistö irtaimistoineen yritettiin huutokaupata vuonna 1903. Louis Sparren 83 000 markan tarjous oli korkein, mutta sitä ei hyväksytty. Lopulta tehdas myytiin neljä kuukautta myöhemmin pakkohuutokaupalla, muutamaa tonnia halvemmalla Säästöpankille, joka puolestaan myi sen sittemmin Werner Söderströmille uudeksi kirjapainoksi. Rakennusta laajennettiin ja siitä kehitettiin aikansa modernein painotalo Pohjoismaissa.

– Grahn-Hedman-Wasastjerna -toimiston suunnittelema Iriksen tehdasrakennus on nykyisen WSOY-talon keskivaiheilla Kaivokadun puolella, entisen elokuvateatterin kohdalla. Sitä on korotettu ja muutenkin se on aikamoisen muodonmuutoksen kokenut, mutta siellä se on. Jossain muodossa sen salejakin on säilynyt, Porvoon museon rakennustutkija Kirsi Toivonen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

WSOY-taloa on rakennettu ja laajennettu useaan eri otteeseen. Alkuperäinen Iris-tehdas on muuttunut tunnistamattomaksi. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Srba Lukic toteutti 1990 Porvoon museon tilauksesta erän kopioita Iris-tehtaan keramiikasta.

– Niitä myytiin ennakkotilauksena jo ennen valmistumista. Emme voineet silloisen museonjohtajan Marketta Tammisen kanssa edes kuvitella, että niistä tulisi niin suosituttuja. Nyt olen nähnyt jo niitäkin pari kertaa antiikkiliikkeissä. Niissä on sekä minun että museon leimat. Se tuntuu aika hauskalta, Lukic kertoo.

Lucic on myös korjannut alkuperäisiä Iris-tuotteita. Viimeksi hän teki uuden korvan rikkoutuneeseen öljylyhtyyn.

– Iris-keramiikka on tänä päivänä arvostettua ja harvinaista. Iris oli kuin pyrstötähti, tuli ja meni nopeasti, mutta jätti vahvan jäljen koko Suomen taidehistoriaan, Lukic sanoo.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.