Kuntoportaat ovat nyt puiset ja niissä on 350 kuntoaskelmaa – budjetti 200 000, lisäksi haetaan avustusta valtiolta

Porvoon liikuntatoimi on vertaillut eri kunnissa toteutettuja kuntoportaita. Kuvan portaat sijaitsevat Vantaalla. Arkisto/Päivi Tuovinen

Ulla Mether

Porvoo on nyt saamassa puiset, valaistut kuntoportaat Kokonniemeen. Tavoitteena on saada portaat käyttöön ensi kesäksi.

Esityksen mukaan kuntoportaat toteutetaan Kokonniemen laskettelukeskukseen päärinteen hissilinjan viereen kestopuusta ja ne valaistaan.

Portaissa on yksi kaide ja niiden viereen tulee polku kivituhkasta. Portaat myötäilevät mahdollisimman hyvin tasoitettua maapohjaa. Ala- ja ylätasanteen korkeusero on noin 50 metriä.

Porvoon kaupungin liikuntapalveluiden päällikkö Per Högström kertoo, että kuntoportaat ovat osa Liikutaan Porvoon Mitalla 2030 -liikuntaohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on kannustaa omatoimiseen ulkona liikkumiseen ja toteuttaa tähän kannustavia investointeja. Kuntoportaat ovat yksi tällainen investointi. Niihin on nyt varattu kaupungin budjetissa 200 000 euroa.

Kuntoportaiden hinta on sahannut edestakaisin virkamiesvalmistelun ja poliittisen käsittelyn aikana. Nyt suunnitelma sisältää pelkät portaat, kun vielä keväällä keskustelua käytiin laajasta polku- ja porraskokonaisuudesta, joka olisi kulkenut Kokonniemen maastossa. Virkamiesvalmistelussa toivottiin alueelle myös esimerkiksi valotaidetta.

Nyt liikuntapalvelut on tutustunut Uudellamaalla eri kuntoporrasratkaisuihin ja tämän pohjalta tehnyt yhteistyötä konsulttiyhtiö Sipti Consultingin kanssa.

Högströmin mukaan portaiden lopulliset rakennuskustannukset vahvistetaan urakkaneuvottelujen jälkeen.

– Vuoden 2020 talousarvioon varatun 200 000 euron lisäksi haemme kuntoportaiden rakentamiseen valtionavustusta, Per Högström kertoo.

– Kuntoportaat palvelevat kaikkia kuntalaisia koululaisista kuntoilijoihin ja kilpaurheilijoihin yli lajirajojen, niin seuratoiminnassa kuin omatoimisessa kuntoilussakin, Högström sanoo.

Portaissa on noin 350 askelmaa. Ne ovat 1,6 metriä leveät ja 200 metriä pitkät.

Kestopuisilla portailla ei ole talvikunnossapitoa, joten ne ovat käytössä arviolta huhti–marraskuun aikana.

Portaissa ei saa kulkea nastakengillä.

Portaisiin asennetaan kävijälaskuri.

Tavoitteena on, että portaissa noustaan vuoden aikana noin 225 000–250 000 kertaa.

Sivistyslautakunta käsittelee alustavaa suunnitelmaa ja portaiden toteutustapaa ensi viikolla 12. joulukuuta.

Aiheeseen liittyvää

  1. "Puolikkaiden" kuntoportaiden sijaan kokonaiset – valtuuston budjettikokouksessa hyväksyttiin vain kaksi muutosta 14.11.2019 10:10
  2. Kuntoportaiden hinta takaisin sataan tonniin – Kaupunginhallitus varaisi itäisten kylien kouluille rahaa 2021 5.11.2019 12:55
  3. Lautakunta haluaa Kokonniemen kuntoportaista tarkan hankesuunnitelman ja karsi taideteosrahaa 20.9.2019 9:19
  4. Kokonniemen hiihtohissin viereen saisi 205 metriä pitkät kuntoportaat – kokonaishinta nyt suurempi kuin keväällä 16.9.2019 18:46
  5. Kysely kuntalaisille: kuntoportaat vai ei? – kokonaisuuteen on suunniteltu neljät portaat, näköalapaikka ja taideteos 13.6.2019 11:15
  6. Kokonniemen kuntoportaiden hinta puhuttaa – suunniteltu kokonaisuus on kuitenkin paljon laajempi kuin pelkät raput 10.4.2019 8:39

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut