Talot kertovat: : Koulutie saattoi olla monelle kivinen, mutta Salanderskan koulussa kaikki saivat oppia

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Koulutie Salanderskan oppiin oli kivinen, mutta lapset kulkivat sitä ilolla. Koulun kasvateista monet pääsivät elämässään pitkälle. Porvoon museon kuva-arkisto

Inka Töyrylä

Kivenheiton päässä tuomiokirkosta, kallioisella mäellä Koulukujan ja Ilolankujan kulmassa nököttää vanha hirsitalo. Vähän vinksallaan jo nurkistaan, mutta lempeyttä ja lämpöä huokuen.

Eipä äkkiä tulisi mieleen – nimestä huolimatta – että Piispantalon nurkalta ylös mäelle nouseva kapeaakin kapeampi Koulukuja on ollut useiden sukupolvien ajan lasten koulutie.

Salanderskaksi kutsuttu lukkarinleski Anna Ulrika Salander perusti tähän taloon koulun 1800-luvun alkupuolella. Kun Salanderska kuoli 1855, jatkoivat hänen tyttärensä Mari, Sofi, Lovisa ja Lisette koulun pitämistä.

– Se oli suosittu ja arvostettu pienten lasten koulu. Koulumaksu pidettiin mahdollisimman alhaisena, se oli vain 70 hopeakopeekkaa kuussa, mistä koulu sai kiitosta, Porvoon museon museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Salanderskan koulu häämöttää yhä sinisenä Koulukujan varrella. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Tuohon aikaan ei ollut lainkaan itsestään selvää, että tavallisten perheiden lapset pääsivät kouluun. Koulutuksesta keskusteltiin Porvoossa koko vuosisadan ajan ajoittain kiivaastikin. 1811 oli rippikoulukuulustelun yhteydessä jälleen kerran todettu, että suuri osa rahvaan lapsista ei osannut lukea.

Erilaisia kouluja ja kouluntapaisia oli kyllä aika liuta. Erityisiä koulurakennuksia ei ollut, vaan opetusta annettiin mökeissä ja tuvissa. Yleensä niissä opeteltiin lukemaan ja veisaamaan virsiä. Tytöt opetettiin lisäksi ompelemaan ja jokaisen piti opetella katekismus ulkoa. Jotkut opettivat kirjoittamistakin.

Valtaosa lapsista sai kuitenkin vähäisen oppinsa kotona tai kiertokoulussa, sillä koulutus vaati rahaa ja usein myös oikean sukupuolen. Salanderska oli edistyksellinen sillä hänen Pienten lasten koulussaan oli oppilaita eri yhteiskuntaluokista, yhtä lailla tyttöjä ja poikia. Lisäksi opetus oli hyvää.

– Kaupunki jopa mietti Salanderskan koulun tukemista verovaroilla ja valtiovaltakin kiitti Salandereita vuonna 1839 sadan hopearuplan palkkiolla. Koulu sai myös lahjoitusvaroja, Tenhovuori kertoo.

Koulun entinen oppilas Ines Lindström muisteli Salanderskan koulua 1920 ilmestyneessä Borgågummor-kirjasessaan.

Lindström oli kuusivuotias ilmoittautuessaan 1860-luvun alussa samaan kouluun, mitä hänen isänsäkin oli muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin käynyt. Pikku-Ineksen otti vastaan ”Mari-täti”.

 Hän oli vanha nainen, pitkä ja laiha. Hänellä oli suuret silmälasit nenällään. Mutta hän oli hyväsydäminen ja hänen silmänsä loistivat hyväntahtoisuutta, Lindström kirjoitti.

Lindströmin mukaan koulussa oli jopa 70 oppilasta. Pienemmät opettelivat kirjaimia lukutikkujen avulla ja yrittivät koota niitä sanoiksi. Isommat oppilaat tekivät kauniita käsitöitä, kirjoittivat, laskivat tai auttoivat nuorempia tovereitaan.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoossa vanhojen asuntojen kauppamäärät nousi viime vuoteen verrattuna jopa yli 12 prosenttia. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Laiskuudesta ja huonosta käytöksestä rangaistiin ankarasti, jopa selkäsaunalla. Nurkassa tekojaan miettivä sai päähänsä harmaasta paperista tehdyn päähineen merkiksi häpeällisestä käytöksestään. Saattoipa hän joutua pitelemään risuista punottua piiskaakin kädessään varoituksena muille oppilaille.

Vastaavasti ahkeruus palkittiin.

– Kuinka onnellinen olikaan hän, joka onnistuneen läksynkuulustelun jälkeen sai jättää ABC-kirjansa Mari-tädin toimistoon! Yön aikana toi kukko kirjan päälle pienen pieniä sokerimunia tai joskus jopa paperiin käärityn makeisen, Lindström kirjoitti.

Myös torstai-iltapäivät oli odotettuja. Silloin Mari-täti kertoi oppilaille satuja, tarkoin valikoituja opettavaisia tarinoita. Vanha opettaja istui keskellä huonetta mukavassa vanhanaikaisessa keinutuolissa pienimpien lasten ympäröimänä, Lovisan ja Liseten vahtiessa poikia, joiden maltti ei aina riittänyt tarinan loppuun asti.

Moni Salanderskan koulun oppilaista pääsi pitkälle elämässään. Lindström kertoo kirjassaan esimerkiksi neljästä Mari-tädin koulupöydän ääressä istuneesta pikkupojasta. Heistä Ludvig Bergelsdorffista tuli pastori, joka hautasi Nikolai Bobrikovin murhanneen Eugen Schaumanin Malmin hautausmaalle ennen kuin ruumis myöhemmin siirrettiin Porvooseen. Myöhemmin Bergelsdorffista tuli kirkkoherra. Nordström-nimisestä pojasta tuli Ateneumin intendentti, Wahlforsista tunnettu lääketieteen professori ja Houghbergista vanhempi tullivirkailija.

Vaikka kaupunki ei koulutukseen juurikaan panostanut, oltiin Porvoossa edistyksellisiä. Salanderskan koulun lisäksi täällä toimi muun muassa Rouvasyhdistyksen jo 1847 perustama tyttöjen köyhäinkoulu ja 1851 avattiin myös köyhien poikien koulu.

– Erikoisesti Porvoon kohdalla mainittakoon kuuroille lapsille 1846 perustettu koulu, mikä oli Suomen ensimmäinen lajissaan, Tenhovuori huomauttaa.

Itsestään selvää kouluun pääseminen ei kuitenkaan ollut. Vasta 1866 käyttöön otetun kansakouluasetuksen myötä koulutus alkoi hiipiä kaikkien lasten ulottuville. Heti siitä ei innostuttu. Porvoon päättäjätkin katsoivat pitkään, että vanhemmat opettakoot itse lapsensa vastaisuudessakin. Monet vastustivat ehdottomasti sitä, että veronmaksajien piti kustantaa kenellekään minkäänlaista opetusta.

Lopulta kaupungin ensimmäinen kansakoulu – ruotsinkielinen poikakoulu – avattiin Nikolainkadun eli nykyisen Mannerheiminkadun ja Kaivokadun kulmaan vuonna 1876. Tyttöjen koulunkäyntiä ei vieläkään nähty kovin tarpeellisena.

Salanderskan koulu sulki ovensa 1870-luvulla Salanderin sisarusten ikäännyttyä niin, etteivät he enää jaksaneet kouluaan pitää. Heistä viimeisenä kuoli Lisette vuonna 1880.

– Oppivelvollisuutta ei ollut, eli oli vanhemmista kiinni, menivätkö lapset kouluun ja jos, niin kuinka pitkäksi aikaa. Monen lapsen kohdalla koulun ovet eivät vieläkään auenneet. Tasa-arvoinen, yhtäläinen ja yleinen, kaikkia koskeva oppivelvollisuus astui voimaan vasta 1921, Tenhovuori kertoo.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.